SM-liigaottelut 2013 - 2014

TPS - KalPa

6-3
TO 31.10.2013
HK Areena

Alku uudelle kaudelle

TPS katkaisi seitsemän ottelun tappioputkensa lyömällä KalPan lukemin 6-3. Voiton kapellimestarina toimi Niclas Lucenius, joka tarjoili kotiyleisölle makeata taiteilemalla hattutempun. Kunnia voitosta kuului silti koko joukkueelle, jossa jokainen pelaaja teki tänään kaikkensa pistepotin eteen.


Levon kautta uutta energiaa

TPS:n pukukoppikäytävällä tunnelma pelin jälkeen oli kepeämpi kuin aikoihin. Pukukopissa raikasi jälleen musiikki ja pelaajien kasvoilla paistoi helpottunut hymy. Tuskallinen tappioputki saatiin vihdoin poikki ja millä tavalla! Tehottomuudesta kärsineet mustavalkoiset huudattivat yleisöä kuudella maalilla ja pelasivat kaikin puolin energisesti.

- Meidän pelissä oli tänään jumalattomasti energiaa, luistelua, taistelua. Tulihan siellä virheitä, mutta niitähän tulee aina, kun tekevälle sattuu. Mutta meillä se kokonaisilme pelaamisessa oli tänään erittäin hyvä. Taistelijoita oli kaikki jätkät tuolla ja valmiita uhraamaan itsensä voiton eteen, kehui TPS:n päävalmentaja Kai Suikkanen suojattejaan.


Tiistain Lukko-tappion jälkeen valmennusjohto teki ehkäpä hieman normaalista poikkeavan ratkaisun, joka ei osoittautunut yhtään hullummaksi, sillä tuloksena kotijoukkueen pelissä nähtiin pitkästä aikaa rentoutta ja iloisuutta.

 - Tehtiin siitä harvinainen päätös, että pidettiin keskiviikko vapaana, vaikka on seuraavana päivänä peli, ja päätettiin, että tullaan kaikki hallille rinta rottingilla puhkuen, että nyt tästä lähtee uusi kausi, kertoi Suikkanen.


Tasainen avauserä

Ottelun ensimmäinen erä oli erittäin tasainen, mistä kertoivat myös torjunta- sekä laukaisutilastot: Fredrik Norrena ja Pekka Tuokkola ehtivät kumpikin yhdeksän kertaa kiekon eteen, ja molemmille joukkueille kirjattiin 13 laukausta.


KalPa oli todella lähellä osumaa ottelun alkuminuuteilla, kun Sami Kapanen pääsi läpiajoon. TPS-maalilla Norrena on kuitenkin tällä kaudella selvittänyt läpiajon jos toisenkin ja niin myös tällä kertaa konkari pelasti joukkueensa takaiskulta.


Erän ainoan maalin tekikin sitten kotijoukkue, kun 13 minuuttia oli tahkottu. Niclas Lucenius teki juuri sitä, mitä jokaisen pelaajan on toivottu tekevän, eli toimitti kiekkoa maalille. Luceniuksen laukaus lähti kaukaa eikä ollut edes kovimmasta päästä, mutta maalinedustalla Brian Willsie teki arvokasta maskia, eikä Tuokkolalla ollut hajuakaan kiekon sijainnista ennen kuin se oli jo maalissa.

Hattuja kehiin

Toisessa erässä KalPa sai viiden minuutin kohdalla hyvän painostuksen TPS-päätyyn. Maalinedustaa ei siivottu tarpeeksi kovalla otteella, joten kuopiolaisten kolmosketjun Joonas Riekkinen suti kiekon maalinkulmalta sisään ja toi vieraat tasoihin, 1-1.


Tasalukemissa ei kumminkaan ehditty pelaamaan kuin neljä minuuttia, kun kotijoukkue iski ylivoimalla. Veli-Matti Vittasmäki sai kiekon viivaan ja syötti maltillisesti vapaana olleelle Luceniukselle, joka tälläsi illan toisen osumansa. Samalla Vittasmäki nappasi kauden ensimmäisen tehopisteensä.

TPS sai maalista vielä lisää virtaa ja niin hyökkäys- kuin puolustuspäänkin tehtävät hoidettiin vastuuntuntoisesti. Tästä malliesimerkkinä voisi mainita tuulennopean Dan Sextonin, joka järjesteli hyökkäyspäässä vaarallisia maalintekopaikkoja ja kohta kiiti jo omaan päähän tekemään vastustajan yrityksen tyhjiksi.


Hetki hattujen heittelylle tuli reilu kolme minuuttia ennen erätaukoa. Valtavalla energialla pelannut Niclas Lucenius karvasi aggressiivisesti hyökkäyspäässä niin, että lopputuloksena Lucenius itse pääsi vapaasti napauttamaan kiekon maalin edestä ohi hölmistyneen Tuokkolan. 

Luceniuksen ketjukaveri Francis Paré innostui kehumaan keskushyökkääjää vuolaasti.

Minulla oli tänään ihan kamala olo pelin alkaessa, mutta heti ensimmäisestä vaihdoista alkaen Lucenius otti meidät siipiensä suojaan, iski tärkeän maalin ja sai meidänkin pelimme kulkemaan. Hän ei koskaan luista puolustuspään tehtävistä, tekee töitä molempiin suuntiin ja kentän molemmilla laidoilla. Hän on myös äärimmäisen fiksu pelaaja, joka näkee kentän hyvin. Hän vain haluaa aina syöttää ja tänään hoimme hänelle, että lauo, lauo, lauo- ja no, tänään hän sitten laukoi, ja näitte tuloksen.


Sinnikkyys palkitaan

Päätöserään TPS lähti likimain uudesta tilanteesta, kun se johti peliä kahdella maalilla. Erän puolessa välissä vierasjoukkue pääsi hetkeksi peliin mukaan, kun TPS sai hivenen kyseenalaisen jäähyn maalinsiirtämisestä ja kuopiolaisten kapteeni Jukka Voutilainen iski kavennuksen 3-2:een.

TPS osoitti kuitenkin vahvuutensa eikä mennyt vastustajan maalista kipsiin. Kaksikko Tuomas Suominen-Matias Sointu hankki KalPalle jäähyn ja seuranneella ylivoimalla puolustaja Steven Seigo laukoi joukkueen jälleen kahden maalin johtoon.

Vain kolmisen minuuttia ehti kulua tästä ja turkulaisyleisö sai lisää hunajata. TPS karkasi kolmella miehellä ylivoimahyökkäykseen, Brian Willsie tarjoili loistavan syötön Francis Parélle, joka laukoi kiekon vastustamattomasti maaliin, 5-2.


Heti seuraavassa vaihdossa TPS:n puolustus herpaantui hetkiseksi, jonka seurauksena Kalle Kerman pääsi vielä tuomaan vieraat kahden maalin päähän, kun kellossa oli vielä kolme minuuttia jäljellä. Viimeisillä minuuteilla ei turkulaisilla kuitenkaan suurempaa hätää ollut. Loppulukemat 6-3 tyhjään maaliin viimeisteli kauden ensimmäisellä maalillaan Shaone Morrisonn. Syöttöpisteen maaliin sai huikeasti läpi ottelun torjunut Fredrik Norrena.


Hyökkääjä Paré kertoi voiton olevan luonnollisesti valtavan suuri helpotus koko joukkueelle. Tappioputki oli raskas, sillä vaikka ajoittain peli tuntui kulkevan hyvinkin, voittoja ei onnistuttu saamaan.

Tappioputkessa pelaaminen on tietysti kamalaa. Sen seurauksena pelaajat alkavat yliajatella; menet jäälle ja mietit miettimistäsi, että mitä teet väärin, ja sitten vielä pelkäät tekeväsi väärin. Tietenkään emme siltikään ole missään vaiheessa menneet jäälle naamat nyrpeinä, sillä me haluamme olla voittajia. Joka pelaaja tässä joukkueessa haluaa voittaa joka ilta, senhän takia me kaikki jääkiekkoa pelaamme.

Joukkue ei siis ole missään vaiheessa antanut periksi ja se on kerännyt itsensä joka otteluun uudestaan ja uudestaan taistellakseen voitista. Tänään se vihdoin palkittiin.

- Kaikki vihaavat häviämistä, mutta ei auta kuin mennä peli kerrallaan. Joukkueen sisällä olemme puhuneet ja sopineet, että olemme kaikki samalla sivulla, samassa veneessä, sitoudumme yhteiseen suunnitelmaan ja yritämme yrittämistämme. Pelasimme hyviä pelejä, joten tiesimme, että jossain vaiheessa palasten on loksahdettava kohdalleen, Paré totesi.


Joukkueellinen onnistujia

Yksi mies ei joukkuetta tee, ja vaikka Lucenius olikin tänään kuuma pelaaja, mustavalkoisten riveissä oli myös liuta muita onnistujia. Fredrik Norrena oli tolppien välissä loistava. Nuori Mikko Rantanen pelasi hyvän pelin ykköskentän vasemmassa laidassa, mutta myös kauden ensimmäisen liigapelinsä pelannut Niko Karhu sai Suikkaselta kehuja. 

- Karhu pelasi kuin miehet. Nimensä mukaisesti oli karhu siellä puolustuspäässä.


Mutta ennen kaikkea tänään napattu voitto oli joukkueen voitto, johon vaadittiin jokaisen pelaajan sataprosenttinen panos.  

Nyt TPS:llä on edessä vapaa viikonloppu ja ensi viikolla jatkuu kova työnteko, jotta tauon jälkeen jatketaan voittojen tiellä. Tästä on todellakin hyvä aloittaa niin sanotusti uusi kausi.