Seuraava kotiottelu
TPS - HPK TO 28.9. 18:30 OSTA LIPUT

SM-liigaottelut 2013 - 2014

TPS - Jokerit

1-4
PE 25.10.2013
HK Areena

Toisen tuska on toisen onni

Viikonlopun tuplaotteluiden ensimmäinen näytös Turussa päättyi Jokereiden voittoon lukemin 1-4. TPS:llä oli pelin toisella puoliskolla kirivaihde silmässä ja se hallitsikin peliä selkeästi, mutta kun tehottomuuden tuska jatkui, Jokerit kiitti ja kuittasi pisteet.

Tepsillä takkuinen avauserä

Ottelun ensimmäisessä erässä helsinkiläiset olivat hienokseltaan niskan päällä, vaikka eivät ihmeitä kaukalossa esittäneetkään. Ottelun avausmaali nähtiin jo ennen erän puoliväliä, kun nuori Jokeri-puolustaja Teemu Eronen osoitti, miksi hänen kypäränsä on kultainen. Erosen tarkka veto viivasta löysi tiensä ylämummoon, eikä pahassa maskissa ollut Fredrik Norrena nähnyt kiekkoa lainkaan.


Pian maalin jälkeen TPS pääsi hakemaan tasoitusta ylivoimalla. Ykkösylivoiman maskimiehen roolin saanut Shaone Morrisonn peitti Jokeri-vahti Leland Irvingin näkökentän hyvin, mutta kanadalaispuolustajan avausmaali jäi yhä odottamaan itseään, kun irtokiekot jäivät Irvingin patjoihin.

Jokereiden toinen maali tuli mahdollisimman ikävällä tavalla ja mahdollisimman ikävään aikaan. Mustavalkoiset olivat juuri selvittäneet alivoiman, mutta viisikkoa ei saatu tarpeeksi nopeasti kasaan, jonka tuloksena Teuvo Teräväinen pääsi laukomaan vapaasti laidasta ja lopulta kiekko päätyi Norrenan selän taakse Nichlas Hardtin lavan kautta. Ensimmäistä erää oli jäljellä ainoastaan 33 sekuntia, joten erätauolle lähdettiin Jokereiden 0-2 johdossa.

- Ekassa erässä ei kyllä päästy sillä tavoin alkuun, kun mitä haluttiin. Se toinen maali jäi etenkin harmittamaan, kun ensin taisteltiin hyvin alivoima pois ja sitten kun päästiin viidellä viittä vastaan pelaamaan, niin meillä herpaantui ote, jonka seurauksena kaksi miestä jäi maalin eteen vapaaksi, joista toinen ohjasi kiekon maaliin, manaili TPS:n päävalmentaja Kai Suikkanen.

Hallitse ja häviä

Toisessa erässä Jokereiden peli passivoitui ja peli kääntyi mustavalkoisille. TPS sai hyviä pyörityksiä aikaan hyökkäyspäädyssä ja pakotti vastustajan rikkomaan. Erän puolivälissä saatu ylivoima tuotti vihdoin tulosta, kun Niclas Lucenius nousi röyhkeästi kulmasta laukaisusektoriin ja napautti kiekon ohi Irvingin.


TPS:n kavennuksen jälkeen Jokerit keskittyi puolustamiseen entistä hanakammin, eikä narripaidoilta oikeastaan hyökkäyksiä enää nähty. Tästä kielivät myös Norrenalle merkityt torjunnat toisessa erässä; vaivaiset kolme kappaletta Irvingin yhdeksää vastaan.

Paras paikka tasoitukseen oli kultakypärä Francis Parélla, jonka Brian Willsien loistava syöttö vapautti läpiajoon, mutta Parén laukaus ei ohittanut Jokereiden kanadalaisvahtia.

Siihen toiseen erän puoleenväliin asti meillä oli tosi hyvää pelaamista vierasjäällä. Kaksi maalia onnistuttiin tekemään ja päästiin johtoasemaan, mutta sitten tuli turha jäähy omanpään poikittaisesta mailasta ja TPS tuli maalin päähän. Se toisen erän loppu sitten vaan puolustettiin sitkeästi, kun kaverilla selkeästi nousi kierrokset maalin myötä, kommentoi Jokereiden päävalmentaja Tomi Lämsä.

Päätöserässä TPS sitten vasta ottelua hallitsikin. Jokerit hädin tuskin hyökkäsi lainkaan, kun peli pyöri mustavalkoisten hyökkäyspäässä. Vastuuta kuitenkin siirreltiin eikä keneltäkään tuntunut löytyvän tarpeeksi itseluottamusta nousta ratkaisemaan ottelua.


Niinpä lopulta Jokereiden Steve Moses päätti näyttää mallia ja iski viimeisen naulan arkkuun. Laituri nappasi kiekon siniviivalla TPS-pelaajalta, polki yksin läpi ja löi taululle lukemat 1-3.

Erää oli jäljellä 9 minuuttia ja sekin aika pelattiin Jokereiden puolustuspäässä, mutta tuloksetta. Antti Tyrväinen sai kunnian pistää kiekon tyhjään TPS-maaliin ja sinetöi helsinkiläisille voiton maalein 1-4.

Jääkiekon tosiasioita: maaleja ei laukomatta synny

Ottelu ratkesi jälleen kerran TPS:n maalintekovaikeuksiin. Huokaukset kiersivät HK Areenaa, kun kiekko lipui 10 senttiä maalin ohi, kilautteli tolppia tai jäi pyörimään maalivahdin alueelle ilman, että kukaan kykeni runttaamaan sitä sisään.

- Niin, 2-0 me hävittiin erä, joka oli täysin meidän. Onhan se koomista ja taito sekin negatiivisessa mielessä, Suikkanen harmitteli.

Ei ollut TPS:llä maalipaikoissaan onnea, mutta myönnettävä on, että myös onnistumisten puutteen myötä kadonneet itseluottamus ja pelirohkeus ovat merkittävä syypää tehottomuuteen.

- Niin ylivoimassa kuin viis vastaan viis -pelissäkin meiltä puuttuu ne mustelmanottajat sieltä maalin edestä. Lisäksi siinä maalintekotilanteessa siirrellään ja siirrellään. Nytkin meillä oli kolmannen erän alussa huikeita paikkoja tehdä, mutta aina kun on maalipaikka niin kaverilla on muka vielä parempi ja syötetäänkin sinne ja sitten ollaankin jo taas kulmassa. Kiekko ei mene maaliin kuin laukaisemalla. Se nyt on se juttu mikä vaan pitäisi ymmärtää, Suikkanen summasi.


TPS:llä on revanssin paikka huomenna, kun tuplaotteluiden toinen näytös pelataan Helsingissä. Paikalla tulee olemaan yli 200 TPS-kannattajaa, joten omien tuki on taattu.