Seuraava kotiottelu
TPS - KalPa TI 19.12. 18:30 OSTA LIPUT

SM-liigaottelut 2013 - 2014

TPS - Ilves

5-4
LA 5.10.2013
HK Areena

TPS kaatoi sarjakakkosen

TPS ja Ilves järjestivät lauantai-illan kunniaksi varsinaiset maalijuhlat, joissa kotijoukkue oli lopulta yhden osuman verran parempi. Voiton myötä turkulaisten pistepotti kuluvalta viikolta oli komeat 7 pistettä.


Vielä perjantaina Porissa TPS:llä oli hienoisia vaikeuksia saada oma hyökkäyspelaaminen kuntoon, mutta lauantaina ongelma oli tipotiessään. Maalipaikkoja olisi riittänyt useampaankin osumaan, mutta tällä kertaa viisi maalia riitti voittoon.


Vielä avauserässä Ilves pystyi haastamaan turkulaisia, mutta toinen erä oli TPS:ltä komeaa näytöstä. Kolme maalia kolmelta eri hyökkäysvitjalta takasivat päätöserään hyvät asetelmat.

- Hyvin oltiin ekassakin erässä mukana, mutta toinen erä oli meiltä hyvä. Saatiin kiekkoa liikkeelle niin kuin pitää saadakin, kehui TPS:n päävalmentaja Kai Suikkanen ottelun jälkeen.

- Ollaan yritetty liikaa puskea yhden miehen kuljetuksilla, eikä homma niin toimi. Ei tarvitse kuin yksi, kaksi syöttöä, niin se alkaa toimimaan, Suikkanen kertoi.

Famulare illan tähti

Päätöserässä Ilves onnistui pääsemään kahdesti maalin päähän, mutta TPS-vahti Fredrik Norrenan varmat torjunnat ja TPS-maalin tolpat takasivat turkulaisille kauden kolmannen täyden pistepotin.

Voiton takuumiehinä hääri jälleen Tero Koskirannan johtama ykköstrio, joka iski yhteensä seitsemän tehopistettä. Illan ehdoton tähti oli kuitenkin liigauransa avausmaalin iskenyt Derek Famulare, joka hankki maalillaan kauden ehkäpä tähän asti kovimmat aplodit.


Try-out-sopimuksella pelaava kanadalais-suomalainen vei maalin kulmalla Ilveksen kultakypärä Daniel Corsoa kuin litranmittaa ja nosti lopulta kiekon ohi Ilves-vahti Juha Järvenpään. Vahvan pelin jälleen kerran vääntänyt voimahyökkääjä ei jäänyt päävalmentajalta huomaamatta.

- Famulare taisteli kyllä hienosti kiekon päädyssä itselleen, Suikkanen kehui suojattiaan.


Niin ikään hyvän pelin pelanneelle Jeff Halpernille ottelu oli toistaiseksi viimeinen TPS-paidassa. Ottelu jää varmasti Halpernin mieleen, sillä mies onnistui maalinteossa ja pääsi käytösrangaistuksen ansiosta seuraamaan pelin viimeiset minuutit pukuhuoneen puolelta.


Halpernin poistuessa ovet käyvät toiseenkin suuntaan, sillä ensi torstaina maalitykki Brian Willsiella vahvistettu TPS jatkaa pistemetsästystäään HIFK:n vieraana.

Katso kuvat Ilves-ottelusta HC TPS:n facebook-sivuilta.