Seuraava kotiottelu
TPS - KalPa TI 19.12. 18:30 OSTA LIPUT

SM-liigaottelut 2013 - 2014

TPS - HIFK

4-1
PE 14.2.2014

Harvinaisen hampaaton HIFK kaatui kepeästi

Niin vain kävi, ettei HIFK loppujen lopuksi ollutkaan voittamaton TPS:lle tällä kaudella, sillä Palloseura vei joukkueiden viimeisen kohtaamiseen nimiinsä hienoin 4-1 lukemin. Kotijoukkue oli niskan päällä läpi ottelun, ja vain petolauman maalivahti Ville Husso piti lukemat siedettävinä.

HIFK aloitti ottelun kotijoukkuetta terävämmin ja pisti TPS:n herätyskellot soimaan jo ajassa 3.01; mustavalkoisten viisikon ollessa aivan unessa pääsi Arttu Luttinen kaikessa rauhassa laukomaan illan avausmaalin. Turkulaiset taisivat vain painaa torkkua, sillä vastustajan johtomaali ei joukkuetta hereille ravistellut. TPS:n pelatessa ylivoimaa nähtiinkin jotain ennenkuulumatonta, sillä HIFK:n Corey Elkins karkasi alivoimalla 20 sekunnin sisällä kahdesti läpiajoon, ja molemmilla kerroilla kanadalaista rikottiin niin, että hän pääsi yrittämään maalintekoa uudemman kerran rangaistuslaukauksen muodossa. TPS:n veräjänvartija Fredrik Norrena torjui kuitenkin molemmat rankkarit kylmänrauhallisesti.

Onnettoman ylivoimansa seurauksena kotijoukkue vihdoin heräsi ja mustavalkoisten tekemiseen löytyi kaivattua kurinalaisuutta ja keskittymistä. Ajassa 11.48 Steven Seigo sitten toikin TPS:n tasoihin nousemalla suoraviivaisesti maalintekosektoriin ja laukomalla terävän rannelaukauksen maalin alakulmaan. Vaikka TPS kauhoi pelinhallintaa minuutti minuutilta enemmän hyppysiinsä, ei enempää osumia avauserässä nähty.

Toisen erän TPS aloittikin sitten erittäin räväkästi. Pelikello ehti käydä vain kaksi minuuttia, kun kotijoukkue siirtyi 2-1 johtoon. Tiistaina liigauransa ensimmäisen maalin iskenyt Krister Mähönen sai Derek Famularen laukauksen irtokiekon lapaansa ja siirsi sen maltillisesti ohi HIFK-vahti Ville Husson

Maalin jälkeen pelinhallinta oli yhä selvemmin ja selvemmin kotijoukkueen käsissä ja jopa silloin, kun HIFK pelasi ylivoimalla, oli paras maalipaikka TPS:llä; Tero Koskiranta ja Brian Willsie syöksyivät 2 vastaan 1 - hyökkäykseen, mutta Koskiranta ei onnistunut viimeistelemään kanadalaisen tarjoilusta. 

Viimeistely olikin mustavalkoisten murheena etenkin toisessa erässä, sillä maalintekopaikkoja TPS sai kuin liukuhihnalta. HIFK oli hämmästyttävän aneeminen, mutta loistavasti pelannut Ville Husso piti vierasjoukkuetta pystyssä; useammallakin mustapaidalla oli edessään tyhjä maali ja mitä herkullisin tilaisuus lisätä kotijoukkueen johtoa, mutta kerta toisensa jälkeen nuori maalivahti ehti kiekon eteen.

Voitto varmasti kotiin

TPS jatkoi päätöserässä siitä, mihin se toisessa erässä jäi, kun taas HIFK oli aivan eri joukkue kuin se petolauma, joka on napsinut Palloseuralta pisteet tämän kauden neljässä aiemmassa kohtaamisessa.

Vierasjoukkue sai mahdollisuutensa tasoitusmaaliin heti erän alussa ylivoiman muodossa, mutta maalin tekikin kotijoukkue. Tuomas Suominen epäonnistui läpiajosta, mutta heti seuraavassa hyökkäyksessä Koskiranta lähetti kiekon maalinedustalle, mistä Suominen napautti sen ohi Husson: 3-1. 

Petolauma yritti pyristellä vielä peliin mukaan loppua kohti, mutta TPS pelasi fiksusti ja Norrena hoiti tyynen rauhallisesti ne laukaukset, jotka mustavalkoisten maalille asti kulkeutuivat. Suoraan sanottuna Palloseuralla ei ollut suurta hätää ottelun alkua lukuun ottamatta koko iltana. HIFK oli hämmästyttävän hampaaton.

 - Vähän olivat aneemisia. En osaa sanoa, että mikä heidän pelissä mätti, mutta ei tosiaan ollut ihan parasta IFK:ta mitä on nähty. Mutta sehän oli vain hyvä meille. Ja oli tämä muutenkin meille varmaan yksi kauden ehjimmistä peleistä, ettei tullut oikeastaan yhtään sellaista notkahdusta. Varsinkin toisessa ja kolmannessa erässä hallittiin peliä, eikä päästetty vastustajaa hyville maalipaikoille, Mikko Rantanen pohti.

TPS:n kolmosketju Mikko Rantanen, Krister Mähönen ja paluun kokoonpanoon tehnyt Derek Famulare oli pirteä läpi illan, ja erityisesti Rantasen ja Mähösen yhteistyö oli luovaa ja rohkeaa.  Ajassa 54.07  Mähönen lisäsikin kotijoukkueen johdon kolmeen maaliin komealla laukauksellaan ja peli oli sen myötä oikeastaan taputeltu.

-  Tuntui tosi hyvältä pelata heidän kanssaan. Pystyttiin mun mielestä pelaamaan ketjuna hyvin yhteen ja Mähönen teki vielä pari hienoa maalia - onnistunut peli oli meidän ketjulta.

Rantanen itse on ihastuttanut peliälyllään ja loistavilla syötöillään, jotka turhan usein ovat kuitenkin jääneet ketjukavereilta hyödyntämättä. Rantanen vakuuttaa nauraen, ettei tuhlailu ole aiheuttanut kyräilyä kopin puolella. 

 - Ei siinä toisia syytellä, vaan tsempataan kovasti, että seuraavalla kerralla isketään sitten maali. Ja onhan mullekin kaverit sitten puolestaan tarjoilleet takaisin, enkä ole aina onnistunut niistä viimeistelemään… 

Kolmosketjun lisäksi myös TPS:n kakkosketjun koostumuksessaan Suominen- Koskiranta - Sointu pelasi vapautuneemmin kuin pitkään aikaan, ja erityisesti Koskirannan lisääntynyt itseluottamus näkyi hänen otteissaan. Vaikka pudotuspelijuna on TPS:ltä jo karannutkin, vannoo Rantanen, että liigapelien pelaaminen on yhä suuri ilo. 

 - Kyllä mahdollisuus pelata Liigassa on erittäin hienoa asia - etenkin nuorelle pelaajalle- kun ei näitä pelejä ole päässyt turhan paljon vielä tässä iässä pelaamaan. Totta kai odotan innolla A-junnujen pudotuspelejä, sillä playoffsit on aina niin mahtavaa aikaa. Ja sitten on ne huhtikuun MM-kisat, joiden eteen pitää painaa töitä, että mukaan pääsisi - se olisi hieno kruunu kaudelle. 

TPS:n kokoonpanossa oli tänään peräti seitsemän A-juniori-ikäistä pelaajaa, ja puolustaja Elmeri Eronen teki debyyttinsä Liigassa siitä vieläpä hienosti selviytyen. Nuoret mustavalkoiset ovat illasta toiseen ällistyttäneet katsojia ennakkoluulottomuudellaan ja energisyydellään, mutta Rantasen mukaan mitään taikoja ei ole junioreiden toimesta tehty.

 - Tärkeintä on vaan tajuta, että ei kannata turhaan näitä liigapelejä jännittää, sillä ihan sama peli tämä on kuin mitä A-junnuissakin pelataan, Rantanen selittää.

Ensi viikolla Liiga on olympiatauolla, mutta vielä huomenna TPS pääsee taistelemaan pisteistä, kun se kohtaa Tampereella sarjakakkosena keikkuvan Tapparan.


Teksti: Hanni Hopsu   14.02.14    klo 22.00