Seuraava kotiottelu
TPS - Ässät LA 26.1. 17:00 OSTA LIPUT

SM-liigaottelut 2013 - 2014

TPS - Blues

2-3
TO 28.11.2013
HK Areena

TPS:llä revanssin paikka

Henkisesti merkittävän voiton tiistaina Tampereelta hakenut TPS kohtaa torstai-iltana kotonaan Espoon Bluesin. Joukkueen edellisestä kohtaamisesta on vain vajaa kaksi viikkoa ja tuolloin Palloseura poistui kaukalosta pisteittä. Nyt on turkulaisten aika ottaa voitto kotiin!

Ihmeellinen itseluottamus

Kai Suikkasen kasvoilla paistaa helpottuneisuus. Camilo Miettisen hymystä aistii vapautuneisuuden. HK Areenan aamujäillä on todennäköisesti keskiviikkona nähty tavallista pirteämpiä pelaajia. Matias Soinnun irtokiekosta sisään runttaama maali jatkoajalla Ilvestä vastaan tiistai-iltana toi mustavalkoisille paitsi yhden lisäpisteen niin myös kullanarvoisen voiton. 

- Uskon, että eilinen voitto merkitsi meille enemmän kuin ne kaksi pistettä. Se merkitsi henkisesti aivan äärettömän paljon. Vaikka joukkueessa kuinka onkin ollut hyvä fiilis ja työntekomoraali niin kyllä se, että illasta toiseen tulee turpaan vaikuttaa itseluottamukseen. Usko siinä horjuu väkisinkin, päävalmentaja Kai Suikkanen kommentoi tiistai-illan kohtaamista. 

- Ja eilinen voitto oli kyllä just sellainen, mitä me tarvittiinkin. Kaksi erää pelattiin hyvin, sitten oltiin sillassa, mutta kammettiin kuitenkin tasoihin ja vielä ohi. Tässä kohtaa ihan paras tapa voittaa. Itsellä ja joukkueella erittäin hienot fiilikset, Camilo Miettinen komppaa vieressä. 

Itseluottamus tosiaan tekee ihmeitä. Viime aikoina illasta toiseen onnistuneen Francis Parén otteista huokuu usko omaan tekemiseen. Laiturin silmissä kiiltää tahto tehdä maaleja ja kanadalainen tietää siihen myös kykenevänsä. Onnistumiset laajemmalla rintamalla antaisivat kyytiä monelle apinalle ja sitä kautta saman uskon voisi aistia useammankin TPS-pelaajan suorituksista.

Neloskentän nikkarit

TPS on kohdannut Bluesin tänä syksynä jo peräti kolme kertaa, ja joka kerralla kotijoukkue on lähettänyt vieraansa tappio niskassa kotimatkalle. Viime kohtaaminen oli Espoossa vain vajaa kaksi viikkoa sitten, ja silloin sinipaidat puristivat voiton maalein 3-2 venyttäen samalla voittoputkensa viiteen otteluun. Espoolaisilla tuntui menevän lujaa ja lokakuun synkkien aikojen uskottiin jääneen taakse, kunnes Blues kohtasi viikko sitten Tampereella Ilveksen. Tupsukorvat nuijivat sinipaidat jäänrakoon maalein 5-1, eikä ottelusta jäänyt jossiteltavaa. Tiistaina tamperelaiset kurittivat Uudenmaan poikia jälleen, kun Tappara kävi hakemassa Espoosta pisteet maalein 0-2. 

Sisu Blues-leirissä on varmasti ehtinyt kasvaa muutaman tappion myötä, mutta jos maalintekovaikeudet jatkuvat, tulee espoolaisilla olemaan Turussa kinkkinen ilta. 

Toisaalta, sinipaidoista kyllä potentiaalisia maalintekijöitä löytyy. Kultakypärää tehopistein 13+8 kantava Tommi Huhtala iski viime kohtaamisessa kiekon kertaalleen TPS-maaliin. 15 pisteen Miro Aaltonen puolestaan kuritti TPS:ää kypärätempun verran kauden avausottelussa. 

Kim Hirschovitsin maalijyvä on ollut hakusessa läpisyksyn, mutta sen sijaan hieman yllättäenkin Tomi Sallinen on ollut sinipaitojen toiseksi kovin maalintekijä kahdeksalla maalillaan. 

Nelosketjussa viilettävät Ilmari Pitkänen, Siim Liivik ja Eetu Pöysti ovat taas aivan oma lukunsa. Hurjalla vauhdilla niin luistimiaan kuin kiekkoakin liikuttava kolmikko pelaa suoraviivaisesti kohti maalia ja kykenee iskemään tärkeitä tahtomaaleja silloinkin, kun joukkueen kärkipelaajilla maalinteko on tuskaista. Päävalmentaja Jyrki Aho onkin antanut triolle peliminuutteja varsin mukavasti. 

Puolustuksessa horjumatta isosti vastuuta harteilleen ottanut Jere Seppälä teki Espoossa uransa ensimmäisen Liiga-maalin TPS:ää vastaan ja 20-vuotiaan pakin kehitystä on mielenkiintoista seurata tulevaisuudessakin. 

Puhuuko Jurcinan pommi jälleen?

Kai Suikkanen muistuttaa, että edellisestä kohtaamisesta on niin vähän aikaa, että vastustajan pelaamisessa tuskin on tapahtunut kummoisia muutoksia. 

- Samoilla alueilla se peli ratkaistaan huomennakin. Yritetään keskittyä parantamaan niitä omia osa-alueita, joissa parannettavaa on ja jos nyt vastustajalta löytyy jokin määrätty kohta, johon iskea, niin siihen isketään. 

Espoolaiset ovat ottaneet Liigassa kolmanneksi eniten jäähyjä ja joukkueen alivoima vieraskaukaloissa on ollut huonointa. Mikäli TPS saa ylivoimansa toimimaan yhtä hyvin kuin tiistai-iltana, sinipaidat tulevat olemaan kovilla. Tampereella TPS käytti viidestä ylivoimastaan hyväkseen kolme, ja kaksi kertaa asialla olivat puolustajat. Siniviivan kanuunaksi hankittu Milan Jurcina avasi maalitilinsä pommilla, jonka tuloksena kiekkoa naaraillaan Näsijärvestä vielä ensi kesänäkin. 

- Me ollaan tossa joka treenien jälkeen vähän harjoiteltu silleen, että Jurcina ottaa siihen parikyt kiekkoa viivalle ja sanoo että:"Menehän poika maalille" - niin on se laukaus kyllä sellainen, että joka ohiveto jättää jäljen laitaan. Semmoisesta lämäristä unelmoi ite kuin mitä kaveri vetää ranteella. Kieltämättä tosi iso apu meille, maskimiehen roolissa häärinyt Miettinen sanelee. 

TPS:n kakkosketju Sointu-Paré-Sexton on ollut tehokas illasta toiseen, mutta valmentaja Kai Suikkanen myöntää, että kolmikon oman pään pelaamisessa olisi vielä parantamisen varaa. 

- Hyökkäyspäässä he ovat erittäin vaarallisia, mutta valmentajana sitä katsoo aina kokonaisuutta. Yhtään en heitä väheksy ja ovat toki huippupelaajia, mutta se on aina muistettava, että jääkiekko on kokonaisvaltaista pelaamista ja se ei riitä, että teet maalin, jos omiin menee kaksi. Mutta kun se heidän puolustuspelaaminen saadaan toimimaan paremmin niin hyvältä näyttää.

Suikkanen kuitenkin korostaa, ettei kyse ole pelaajien asenteesta, vaan pikemminkin siitä, että Pohjois-Amerikassa ikänsä pelanneet Sexton ja Paré ovat tottuneet pelaamaan taktisesti niin eri tavoin, että uuden pelityylin omaksuminen on ollut haastavaa. 

Loukkaantuneista Suikkanen ei kyennyt sanomaan mitään täysin varmaa, mutta Fredrik Norrenan ja Shaone Morrisonnin paluut kaukaloon saattavat tapahtua lähipäivinä. Kummankin tilannetta seurataan päivittäin. 

Sen sijaan valitettavasti sekä Niclas Lucenius että Brian Willsie joutuvat kärvistelemään sairastuvalla vielä tovin.

TPS-laivan koko miehistö on illasta toiseen taistellut kääntääkseen paatin kurssin ja tiistain myötä horisontissa näkyy taas valoa. Torstaina on jälleen aika tarttua ruoriin! 


Teksti: Hanni Hopsu