Seuraava kotiottelu
TPS - HPK TO 28.9. 18:30 OSTA LIPUT

SM-liigaottelut 2013 - 2014

TPS - Ässät

2-1
PE 17.1.2014

Ensimmäinen näytös: Pata sai pataan

TPS hoiti pisteet kunnialla kotiin tammikuun tasauksen ensimmäisestä kohtaamisesta. Mustavalkoiset kuolettivat Ässien hyökkäysyritykset tehokkaasti läpi ottelun ja niinpä Camilo Miettisen 2-1 maali toisessa erässä jäi ratkaisevaksi osumaksi. Taistelu jatkuu lauantaina Porissa. 

Peli lähti käyntiin vauhdikkaasti ja ennen kaikkea tauottomasti; minuutti tolkulla painettiin edes takaisin ilman vihellyksen vihellystä. Kellon tikitettyä seitsemän minuuttia Niclas Lucenius osoitti merkkejä siitä, että joukkueen kultakypärälle voisi maalinteko perjantai-illassa maittaa. Aivan vapaana ollut Lucenius kiskaisi terävän kudin, jonka Ässä-vahti Rasmus Rinne onnistui kuitenkin hanskaansa nappaamaan. Reilu minuutti myöhemmin Rinne joutuikin sitten nöyrtymään, kun Lucenius jätettiin toistamiseen vartioimatta, ja sentteri sai viimeistellä illan avausosuman puolityhjään maaliin Matias Soinnun hyvästä syötöstä. 

Palloseuran johto piti aina erän viimeiselle viisiminuuttiselle asti, kunnes mustavalkoisten ensimmäisen rangaistuksen myötä Ässät pääsi pistämään pelin tasoihin. Kuvio sinänsä oli varsin tuttu; Tommi Taimi tykitti siniviivalta ja tällä kertaa maskipelaajana häärinyt Eero Elo sai kunnian ohjata läpyskän reppuun. TPS ei kuitenkaan maalista lannistunut vaan lisäsi pökköä pesään ja painoi päälle entistä lujempaa. Etenkin Tero Koskirannan johtama kakkosketju laidoillaan Camilo Miettinen ja Mikko Rantanen onnistui tunkeutumaan maalintekosektoriin jatkuvasti. 

- Tuntui, että tänään onnistuin aika kokonaisvaltaisesti; hyökkäyspeli toimi hyvin ketjun kanssa, uskalsin pysyä kiekossa ja pystyin luomaan maalipaikkoja, eikä sitten puolustuspelissäkään ollut pahemmin ongelmia. Voimaa olen yrittänyt hankkia pitkin kautta, kun sitä pitää tähän varteen saada, ja tuntuu, etten nyt enää ihan joka kerta ole polvillani siellä - eteenpäin on menty kai sitten siinäkin, Rantanen pohti omaa suoritustaan.

Toisessa erässä kakkosketjun pirteä pelaaminen palkittiin jo kolmen minuutin pelaamisen jälkeen, kun avauserän viimeisillä minuuteilla tolppaa kilauttanut Miettinen teki kauden neljännen maalinsa. Hetkeä aiemmin omassa maalintekopaikassaan epäonnistunut Rantanen syötti kulmasta loistavan syötön maalinedustalle, missä Miettinen sai kaikessa rauhassa siirtää oman laukauksensa irtokiekon ohi Rinteen; 2-1. 

Rantanen tarjoili ketjukavereilleen herkullisia passeja pitkin erää Ässien puolustuksen ollessa aivan hajalla, mutta kaksikko Koskiranta-Miettinen ei onnistunut viimeistelyssä. Miettiselle voi kuitenkin nostaa hattua, sillä laituri mennä viiletti aivan uudella innolla ja oli koko joukkueen näkyvimpiä pelaajia. 

- Mitä enemmän me pelataan yhdessä, niin sitä paremmin koko ajan tuolla kentällä toisemme löydetään. Cami esimerkiksi osaa hyvin hakea sinne takamiehen paikalle, niin sinne on helppo meidän syötellä. Olihan meillä tänään varmaan kymmenisen maalintekopaikkaa, joten kyllä huomenna pitää pistää sitten paremmalla prosentilla paikoista sisään, Rantanen tuumaili.

Päätöserä testasi turkulaisyleisön sydänlihasten lujuutta, kun porilaissakki metsästi tasoitusmaalia raivokkaasti ja aiheutti pientä paniikkia TPS:n puolustuspäässä. Etenkin erän puolessavälissä katsojien sykkeet kävivät maksimilukemissa, kun kiekkoa ei tahdottu saada omalta alueelta pois millään ilveellä. Varmasti torjunut Fredrik Norrena ja turkulaispuolustus kuitenkin kestivät, eikä edes hurjia minuuttimääriä uurastanut Niklas Hagman ja muutamaan kertaan TPS-alueelle rohkeasti pujotellut Sami Mutanen onnistuneet tuomaan joukkuettaan tasoihin.  Näin ollen mustavalkoiset juhlivat tammikuun tasauksen ensimmäisen osan voittoa maalein 2-1.

Taistelu jatkuu huomenna Porissa, ja hyväntuulinen Mikko Rantanen odottikin seuraavaa kamppailua jo innokkain mielin.

- Onhan näissä peleissä sellainen pudotuspelimäinen tunnelma, mikä sytyttää ihan erityisellä tavalla. Lyhyessäkin ajassa voi syntyä taistelupareja - tosin eihän mulle itselleni sellaista löytynyt, mutta eikös toi Palmu siellä jonkun kanssa vähän myllyttänyt. 

Joukkue väänsi erittäin tärkeän voiton ja osoitti, että pisteistä taistellaan yhä loppuun asti, vaikka sanaa ”luovuttaminen” onkin kiekkopiireissä jo mustavalkoisiin yhdistetty. Rantanen kuitenkin tyrmää ajatuksen periksi antamisesta ja vakuuttaa, että voitonnälkä on edelleen joukkueessa suuri. 

- Onhan meille välillä onnekkaasti kiekot pomppineetkin tässä, mutta kyllä me ollaan myös joukkueen kanssa päätetty, että yhden maalin tappiot saa riittää ja aletaan kääntämään voitoksi näitä matseja. Mutta nyt täytyy äkkiä nollata tämä peli, koska huomenna on taas ihan uusi peli ja kolme pistettä jaossa, jotka me halutaan tietenkin ottaa!


Teksti: Hanni Hopsu   17.01.14  klo 22.45