Seuraava kotiottelu
TPS - Ilves TI 21.11. 18:30 OSTA LIPUT

SM-liigaottelut 2013 - 2014

SaiPa - TPS

6-0
TO 13.3.2014

TPS laittoi kauden pakettiin Lappeenrannassa

TPS pelasi kauden 2013-2014 viimeisen ottelunsa Lappeenrannassa SaiPaa vastaan. Turkulaiset lähtivät otteluun pirteällä jalalla ja viimeisistäkin pisteitä jaksettiin vielä taistella. Kaikesta huolimatta ottelu päättyi kuitenkin 6-0 SaiPan hyväksi.

Vaikka TPS lähtikin peliin hivenen hallitsevampana osapuolena, pääsi SaiPa ikävästi heti ensimmäisen erän alussa 1-0-johtoon, kun Lauri Taipaluksen laukaus oli Fredrik Norrenalle mahdoton torjuttava. TPS ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan, sillä SaiPan johtomaali antoi turkulaisille vain lisäintoa tasoitusmaaliin. 300. runkosarjaottelunsa Liigassa tänään pelannut Marko Virtala oli luonnollisesti pettynyt lopputulokseen 

- Ei tästä pelistä paljoa jäänyt kerrottavaa. Emme tietenkään halunneet lopettaa kautta näin, mutta kaveri vain oli tänään parempi. 

300 ottelun mies on tyytyväinen keräämästään pelimäärästä, mutta ottelun jälkeen fiilistä iloon oli vaikea löytää. 

Onhan se ollut tietysti kiva pelata näitä pelejä, mutta se on pieni ilonaihe kun on juuri saanut 6-0-turpaan. Eiköhän se tästä ajan kanssa kirkastu, toteaa Virtala.

Ensimmäisen erän aikana esiin nousi erityisesti Tapio Laakson, Rasmus Kulmalan ja Julius Vähätalon muodostama kolmosketju, joka loi SaiPan puolelle myös hieman painetta. Tiistain Pelicans-pelissäkin kaksi syöttöpistettä napannut Kulmala pääsi ensimmäisen erän aikana yrittämään myös maalia, mutta SaiPan Jussi Markkanen peitti maalinsa joka ikisen kulman torjunnallaan. 

Ihailemisen aihetta antoi myös maalin makuun viime ottelussa päässyt kapteeni Laakso, jonka luistelunopeus pisti lappeenrantalaisten pään pyörälle. Maalin tuntumassa myös kiekkoa silloin tällöin vahdannut Laakso ei kuitenkaan päässyt tiistain tapaan maalia enää tuulettelemaan. 

Ensimmäinen erä vielä lupaili hyvää, sillä erän loppuun otettu pitkä alivoima hoitui turkulaisilta ongelmitta, eikä SaiPa päässyt yhtä maalia suurempaan johtoon. TPS onnistui erikoistilannepelaamisesta mallikkaasti, sillä SaiPa ei onnistunut ottelun aikana kertaakaan ylivoimalla.

Yritystä löytyi, mutta maali jäi syntymättä

Jos ensimmäinen erä oli kolmosketjun taidonnäytettä, oli toinen erä selkeästi enemmän ykkösketjun taiteilua. Marko Virtala yritti lujaa saada itselleen tehopistettä yhdessä Niclas Luceniuksen nappisyöttöjen kanssa. Kaksikko pujotteli kiekkoa läpi SaiPa-pelaajien, mutta joka kerralla joku lappeenrantalaismaila ehti eteen.

- Pelasimme tänään ihan hyvin. Olemme tietenkin paremminkin suoriutuneet, mutta kyllä tuo oli ihan kelpo peliä. Saimme maalipaikkoja, mutta ei saatu aikaiseksi sitä tärkeintä eli kiekkoa maaliin, Virtala analysoi omaa ketjuaan. 

Niin ikään ykkösvitjassa kiekkoilut Mikko Rantanen antoi turkulaisille aihetta ylpeyteen, sillä nuorta hyökkääjää ei vauhti pelottanut, kun kavennusmaalia yritettiin kynsin ja hampain hakea. Loppujen lopuksi turkulaisten lupaavimmaksi maalipaikaksi jäi Miikka Tuomaisen maalitolpan kilistely. Nopeasti katsottuna kiekko näytti menevän maaliin, mutta tuomareiden tekemän tarkastuksen jälkeen veto todettiin tolpaksi.

SaiPan hurja toisen ja kolmannen erän maali-intoilu koitui lopulta turkulaisten kohtaloksi. Kolmanteen erään siirryttiin 3-0-lukemissa ja päätöserän aikana lappeenrantalaiset iskivät vielä kolme maalia lisää. Lopputulos oli lohduton 6-0 kovasta taistelusta ja uhrautuvasta pelistä huolimatta.

TPS sai näin päätökseen kauden 2013-2014. Turkulaiset saavat nyt aikaa hengähtää ja alkavat ladata akkuja jo tulevaa kautta varten. Kausi on ollut pitkä, eikä Virtalakaan pysty monivaiheista kiekkokautta niputtamaan muutamaan sanaan. Muutoksia on kuitenkin tapahduttava. 

- Tämä ei ollut sellainen kausi mitä lähdettiin hakemaan ja meillä on paljon parannettavaa tästä, mutta ei auta muu kuin mennä eteenpäin, Virtala toteaa lopuksi.

TEKSTI: Milla Sundell

(13.3.2014 klo.21:30)