SM-liigaottelut 2013 - 2014

HPK - TPS

1-2
PE 10.1.2014

TPS haki kaksi pistettä Pallokerholta

Perjantaina vastakkain asettuivat HPK ja TPS Hämeenlinnassa. 17 sekunniksi jatkoajalle venyneen pelin vei lopulta nimiinsä turkulaispoppoo 1-2-lukemin.

Jo ottelun lukemat kertovat, että maalivahtipeli oli illan kova sana. Konkariveskari Fredrik Norrena ja tuore nuori maailmanmestari Juuse Saros olivat tasavahvoja läpi illan, vaikka torjuntatilastot saattavat muuta väittääkin. Norrena joutui rehkimään pelin alussa enemmän, mutta ottelun edetessä joutui myös Saros kovan tykityksen kohteeksi. Aika ajoin Norrena pelasi jopa hieman uhkarohkeasti, mutta veskarin itseluottamus paistoi jokaisesta torjunnasta.

Maalitomman ensimmäisen erän tuoma itsevarmuus näkyi veskarin otteissa vielä senkin jälkeen, kun HPK:n Joonas Vihko pääsi yllättämään turkulaisvahdin aivan toisen erän alkuun. Edes se, että Dan Sexton yritti kaikin voimin roikkua HPK-hyökkääjässä kiinni, ei estänyt tätä maalinteossa. Toisen erän aikana samainen maalintekijä yritti palata apajille uudestaan, mutta yrityksen epäonnistuivat.

Ison työn maalillaan tehnyt Norrena suhtautui omaan suoritukseensa nöyrästi eikä maalin suulla pyöri mielessä kuin yksi asia:

- Paineen aikana ei voi keskittyä mihinkään muuhun kuin seuraavaan torjuntaan. Niin pää pysyy kylmänä.

Vaikka Norrena piti päänsä kylmänä, iski muilla turkulaisilla lievä paniikki johtomaalin jälkeen. Ainakin siltä se jäähyminuuttien suhteen vaikutti. TPS joutui pelaamaan kovaakin peliä estäessään HPK:n toisen maalin syntymisen joskus jopa jäähyn arvoisesti. Turkulaiset saivat toisessa erässä kokoon yhteensä kahdeksan jäähyminuuttia.

 - Onhan se aina hyvä voittaa. Ensimmäiseen erään tulimme hyvin, mutta sitten herpaannuttiin. Toinen erä oli kyllä kamala, mutta kolmannessa oli taas ihan hyvää taistelua, summasi Norrena lyhyesti pelin päätyttyä.

TPS:n illan ottelussa erottui edukseen Norrenan lisäksi toki muitakin pelaajia. Tietenkin kivikova ja vahva ykkösketju loisti kovalla peli-innollaan. Kultakypärä Sexton luisteli kiekon perässä ripeine jalkoineen ja yritti anastaa pelivälinettä itselleen tilanteessa kuin tilanteessa. Brian Willsie puolestaan vastasi osuvista syötöistä ja kärkkyi kiekkoa maalin suulla aina kun sinne ennätti. Ykkösketjun taidonnäytteet tuottivat myös tulosta, sillä kolmannessa erässä syntyneeseen Niclas Luceniuksen tasoitusmaaliin syöttäjiksi merkittiin ketjukaverit Willsie ja Sexton.

Myös illan toinen tuore maailmanmestari Rasmus Kulmala antoi taidonnäytteitä hämeenlinnalaiskaukalossa. Nuori hyökkääjä kävi kovaa vääntöä kiekosta, meni vastustajan iholle ja rynnisti maalille suurella innolla. Turkulaisten kakkosketju loi niin ikään muutamia tilanteita HPK:n päätyyn, mutta vasta jatkoajalla tämä työ palkittiin:

Kun tilanne 60 minuutin jälkeen oli 1-1, monet varmasti olettivat, että edessä on taas jatkoajan jälkeiset rangaistuslaukauskilpailut. TPS kuitenkin osoitti Hämeenlinnan perjantai-illassa pystyvänsä nousemaan myös ratkaisijaksi. Jatkoaikaa ehti kulua 17 sekuntia ja kiekko oli maalissa. Tadas Kumeliauskas viimeisteli kaksi pistettä Turkuun Matias Soinnun ja Kulmalan esityön päätteeksi.

 - Voitto on aina voitto ja se tuntuu hyvältä. Tästä on suunta vain ylöspäin ja nyt suunnataan katseet huomiseen, Norrena totesi lopuksi.

TPS jatkaa kauttaan heti huomenna lauantaina, kun vastaan luistelee Rauman Lukko. Länsirannikon derby alkaa HK Areenalla kello 17.00.

TEKSTI: Milla Sundell 

(10.1.2014 klo. 22:00)