Seuraava kotiottelu
TPS - SaiPa LA 25.11. 17:00 OSTA LIPUT

SM-liigaottelut 2013 - 2014

Ässät - TPS

4-5
PE 27.12.2013
Porin jäähalli

Perjantai-ilta toi Turkuun kaksi pistettä

TPS lähti heti joulun jälkeen Poriin Ässien vieraaksi. Vauhdikas ja tasainen häntäpään ottelu ratkesi lopulta voittomaalikilpailun jälkeen TPS:lle lukemin 4-5. Samalla TPS katkaisi viiden ottelun mittaisen epäonnisen jaksonsa.

Vaikka Porin perjantai-illassa olikin kyseessä jumbo-ottelu, ei intohimoa ja tunnelmaa kamppailusta puuttunut. Hyvin levänneinä taistoon lähteneet joukkueet olivat yllättävän tasaisia, vaikka TPS hivenen veikin peliä kaksi ensimmäistä erää. Ensimmäisen erän alussa kiekko koski huomattavasti herkemmin turkulaislapaa, vaikka tulosta nähtiinkin vasta erän lopulla.

TPS:n leiristä löytyi illan aikana moniakin onnistujia. Yhtenä kirkkaimmista loisti pitkään sivussa ollut hyökkääjä Brian Willsie, joka iski perjantai-iltaansa tehot 2+1. Reippaalla jalalla luistellut kanadalainen antoi tykin laulaa ja vyöryi kohti isäntien maalia rohkeasti. Ässien johtaessa ensimmäisen erän puolessa välissä 2-0, kavensi Willsie tilanteen 2-1:een.

Ensimmäisen erän maalikarkelot nostivat esiin myös illan toisen TPS-onnistujan: Mikko Rantanen vei joukkueensa tasoihin kauden ensimmäisellä maalillaan ja nuorukaisen nopeita ja taitavia otteita sai porilaisyleisö seurata etenkin toisen erän aikana. Rantasen illan toinen osuma kävi aika ajoin hyvinkin lähellä, mutta sitä saa toistaiseksi vielä odottaa

 - Camin (Miettinen) ja Maken (Marko Virtala) kanssa oli hyvä pelata. Kiva oli tietty, että tuli onnistuminen itsellekin, mutta hyvän esityön kaverit siihen maalin kyllä tekivät, Rantanen antoi tunnustusta omalle ketjulleen.

Mikko Rantasen otteet vakuuttivat myös Brian Willsien.

 - Rantasta oli mahtava katsoa tänään! Hän on erityinen pelaaja ja erityinen jätkä, joka kehittyy koko ajan.

Nuoren Rantasen lisäksi toisessa erässä loisti myös maalivahti Fredrik Norrena. Vaikka pelin kulun määräsikin lähinnä vierasjoukkue, pääsi Ässät muutamiin vaarallisiin hyökkäyksiin, joiden aikana Norrena oli mies paikallaan. Toisessa erässä maalinsa puhtaana pitänyt veskari loisti myös voittomaalikilpailussa, jossa yksikään porilaiskiekko ei maaliin lipunut.

 - Norre pysäytti rankkarit ja hän todella halusi voittaa tänään. Hän oli loistava koko pelin ajan ja antoi meille mahdollisuuden voittaa, Willsie kehui onnistunutta maalivahtia.

Kolmas erä tuottikin TPS:lle harmaita hiuksia. Vaikka Niclas Luceniuksen maali toisen erän lopulla toikin vieraat 3-3-tasatilanteeseen, se ilo loppui kolmannen erän alussa. Erä oli ehtinyt vanhentua vain reilun minuutin, kun kiekko makasi TPS-maalissa Niklas Hagmanin toimesta. Peli pyöri vaarallisena TPS-päädyssä porilaisten saatua valtava itsevarmuuslataus 4-3-maalista. Vaikka erän loppua kohden näyttikin siltä, että TPS oli tyytynyt kohtaloonsa, osoitti turkulaisrevohka kuitenkin muuta: pari minuuttia ennen päätössummeria Willsie iski illan toisensa vieden tilanteen 4-4:ään.

- En muista että oltaisiin minun aikanani tasoitettu noin viime hetkillä. Otettiin ajoissa veskari pois ja annettiin kovaa painetta. Sain kiekon maalin edessä ja pistin sen sisään. Tuntui todella hyvältä venyttää peli jatkoajalle. Ansaittiin se mielestäni, Willsie totesi.

Turkulaisille tuttu kaava jatkui ja ratkaisua haettiin kiihkeällä jatkoajalla. Edestakaisin sahaaminen ei tuottanut kuitenkaan kummallekaan tulosta ja lopulta illan ratkaisijaksi voittomaalikilpailussa nousi Tadas Kumeliauskas, joka oli ainoa onnistuja.

Näin TPS palaa kotiin kaksi pistettä rikkaampana ja valmistautuu isännöimään KalPaa tulevan sunnuntain kotiottelussa.

TEKSTI: Milla Sundell