Seuraava kotiottelu
TPS - KalPa TI 19.12. 18:30 OSTA LIPUT

Pitsiturnaus 2013

TPS - Kärpät

2-5
PE 2.8.2013

Kärpät todella vahva toisessa erässä ja vei voiton

TPS kohtasi Pitsiturnauksen toisessa ottelussaan Oulun Kärpät, joka oli jo aamuisella voitollaan varmistanut jatkopaikan turnauksessa. Avauserässä TPS esiintyi jälleen vahvasti, mutta Kärpät vei lopulta selkeän 5-2 voiton vahvalla esityksellään päätöserässä.

Ensimmäisenä maalinteossa onnistui jälleen TPS, kun vanhassa kotikaukalossaan pelannut Charles Bertrand onnistui hyödyntämään Kärppien nukahduksen.

TPS:n avauserän vahva vire ei kuitenkaan kantanut pitkälle toiseen erään, vaan Kärpät siirtyivät kuljettajan paikalle. Lopulta 5-2 Kärppien voittoon päättynyt ottelu tarkoitti sitä, että TPS ei päässyt jatkoon Pitsiturnauksessa.

- Ensimmäinen erä oli ihan hyvää pelaamista, pysyttiin hyvin systeemissä, mutta toiseen erään tapahtui jotain ihmeellistä, TPS:n päävalmentaja Kai Suikkanen kummasteli.

- Lipsuttiin asioista, hävittiin kaksinkamppailut ja pelattiin omia systeemejä. Mopo lähti käsistä toisessa erässä, Suikkanen jatkaa.

Kahden lyhyen harjoitusottelun jälkeen kiekkokausi on kuitenkin saatu TPS:n osalta avatuksi. Seuraavaksi TPS nähdään kaukalossa torstaina 8. elokuuta, kun HK Areenalle vieraaksi saapuu KHL:n yksi kärkiseuroista eli SKA Pietari.