Seuraava kotiottelu
TPS - JYP LA 28.10. 17:00 OSTA LIPUT

SM-liigaottelut 2012 - 2013

TPS - Lukko

4-2
PE 12.10.2012
HK Areena

Ensimmäiset kolme pistettä

Loistava päätöserä varmisti TPS:lle kauden ensimmäinen kolmen pisteen voiton. Myös 44 koppia ottanut Atte Engren oli mies paikallaan, kun kasvattiseura Lukko kaatui maalein 4-2.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat melko tasaisia, ja molemmilla joukkueilla oli tukku hyviä maalipaikkoja. Pelin kaksi ensimmäistä maalia iski kuitenkin Lukko.

- Avauserässä tapettiin kaksi jäähyä aivan suvereenisti. Lukolla ei ollut paikan paikkaa, mutta silti se maali tuli siihen jälkitilanteeseen. Se syö miestä, myönsi TPS:n päävalmentaja Pekka Virta ottelun jälkeen.

- Toisessa erässä meillä on ensin kolme maalipaikkaa toisessa päässä, ja sitten peli onkin 2-0. Jokainen voi ymmärtää joukkueen henkisen tilan siinä vaiheessa, Virta lisäsi.

TPS:n avausmaali näki päivänvalon toisen erän lopulla, kun Ville Vahalahden Brian Willsielle tarkoitettu syöttö livahti Lukko-puolustajan luistimesta maaliin.

- Se ansaittu maali toisen erän lopussa oli pelin kulkua ajatellen meille tärkeä.

- Erätauolla kopissa ääni nousi, ja tahto ja usko olivat kovat. Hieno nousu. Mielestäni ansaitsimme voiton tästä pelistä, Virta arvioi.

Tuomainen rokottaa

Ottelun ratkaisuksi muodostui päätöserän alkupuoli, kun TPS onnistui iskemään suuremman vaihteen silmään ja iskemään pelin ensin tasoihin ja lopulta ohi.

Tasoitusmaali oli puhtaasti Rasmus Kulmalan käsialaa. Nuori laituri nousi röyhkeästi maalin eteen ja tinttasi millintarkan rannarin aivan maalin yläkulmaan.

TPS sai tasoituksesta lisäpuhtia, ja kovaäänisen yleisön kannustus antoi turkulaisille energiaa entisestään. Lopulta vapauttava maalisummeri törähti ilmoille, kun TPS:n kolmosketju pääsi vauhtiin.

Tapio Laakso ja Michal Birner kiekottelivat maalin takana, ja lopulta Birner tarjoili namupassin maalin edessä väijyneelle Miikka Tuomaiselle, joka napautti kiekon kolmannen kerran ohi Lukko-vahti Simon Nielsenin.

Azevedo pihalle

Johtoaseman menettäminen kuumensi Lukon joukkuetta pahasti, ja lopulta Justin Azevedolla keitti yli. Kanadalainen tinttasi Marko Anttilaa törkeästi kyynärpäällä kupoliin, mistä miehelle tuomittiin täysin oikeutetusti pelirangaistus.

Lukko yritti vimmatusti päästä tasoihin ottelun lopussa, mutta Brian Willsie lopetti raumalaisten pyristelyn niittaamalla kiekon tyhjään maaliin.

Voitto oli TPS:lle kauden ensimmäinen varsinaisella peliajalla, ja samalla TPS nousi sarjataulukossa Lukon, Ilveksen ja Pelicansin kanssa tasapisteisiin. Maaliero pitää turkulaiset vielä toistaiseksi viimeisenä.

TPS voi karistaa jumbosijan jo heti lauantaina, kun TPS ja Lukko kohtaavat uudestaan - tällä kertaa Raumalla.

- Olemme muutaman kerran epäonnistuneet siinä, että olemme pelanneet hyvän kotipelin ja sitten lähteneet vieraisiin ja kuviteltu, että homma lähtee helposti toimimaan. Sitten ensimmäisen erän jälkeen peli on ohi. Toivottavasti olemme niistä oppineet, Virta totesi.