SM-liigaottelut 2012 - 2013

Tappara - TPS

5-4
TI 13.11.2012

Tampereelta vain piste tuliaisiksi

TPS ja Tappara kohtasivat edellisen kerran Turussa 20. lokakuuta, kun Petteri Nummelin teki kauden ensimmäisen debyyttinsä TPS-paidassa. Tällöin Tappara hävisi kotijoukkueelle vahvasta alustaan huolimatta lukemin 3-1. Illan ottelussa ratkaisu venyi aina voittomaalikilpailuun asti, jossa lopulta vahvemmaksi osoittautui Tappara.

Tappara vahva avauserässä, mutta TPS viimeisteli

TPS sai hyvän alun otteluun, sillä reilun kolmen minuutin jälkeen TPS:n kakkosketju aiheutti jo hämmennystä Tappara-maalilla. Corey Locke syötti kiekon maalin eteen kapteeni Ville Vahalahdelle, jonka lavasta kiekko löysi tiensä yhä ketjun kolmannelle lenkille eli Marko Anttilalle. Upea yläkulmalaukaus hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen.


Kauan vierasjoukkue ei ehtinyt johtoasemassa olemaan, sillä Tappara tasoitti tilanteen jo parin minuutin kuluttua, kun Jarno Koskirannan tulinen veto livahtaa TPS-maalivahti Antero Niittymäen jalkojen välistä sisään.

Erä jatkui TPS:n kannalta epäonnisesti, sillä Tapparan ylivoiman aikana kiekko osui TPS-päädyssä puolustaja Alec Martinezia kasvoihin ja yhdysvaltalaispuolustaja joutui poistumaan pukukoppiin.

Erätauolle mentiin TPS:n 2-1 johtolukemissa, sillä reilun 16 minuutin pelin jälkeen TPS:n ykkösviisikko näytti jälleen vaarallisuutensa. Petteri Nummelin antoi hyvän avauksen Lauri Korpikoskelle, joka toimitti kiekon maalille, riparista kiekko Brian Willsielle ja lopulta ketjun kolmas lenkki Mikko Koivu siirtää maalin edestä TPS:n johtoon.

Kotijoukkue jatkaa hallitsevana osapuolena

Kokonaisuudessaan toinen erä oli kotijoukkueen hallintaa, mutta TPS:n viimeistely toimi yhä tappavalla prosentilla. Vakuuttavasti avauserässä esiintynyt Juha Metsola tiputti erän alkupuolella kiekon taaksensa ja Miikka Tuomainen kiitti siirtämällä TPS:n jo kahden maalin johtoon. Syöttöpisteet maalista merkittiin Jarkko Hattuselle ja Petteri Nummelinille.


Tapparan vastaisku nähtiin kuitenkin jo muutaman minuutin kuluttua, kun TPS:n puolustus nukahtaa keskialueella ja Ville Nieminen vapauttaa Aleksander Barkovin läpiajoon. Hyvä yksilösuoritus nuorelta hyökkääjältä ja Tappara kaventaa 2-3:een. Maalin jälkeen TPS menetti jo toisen pelaajansa loukkaantumisen vuoksi, sillä Antero Niittymäki poistui pukukoppiin ja tolppien väliin luisteli Atte Engren.

Terävyys ei riittänyt loppuun asti

Tappara jatkoi pirteää peliään heti erän alussa ja TPS:n maalin edustalla ollut ruuhka päättyy siihen, että Tappara sai rangaistuslaukauksen kiekon sulkemisesta maalivahdin alueella. Rankkarin vetää onnistuneesti, illan toisella osumallaan, Aleksander Barkov ja näin tilanne tasoittui 3-3:een, kun kolmatta erää oli pelattu vain 1.14.

TPS jatkoi taisteluaan ja palkinto syntyi ajassa 45.10, kun pirteästi esiintynyt Corey Locke heitti nätin lättysyötön maalille ja kultakypärä Willsie ohjaa kiekon "hallitusti" polvellaan Metsolan selän taakse. 4-3 maali oli 34-vuotiaan kanadalaishyökkääjän kauden 11. osuma SM-liigassa.


Johtoasemassa ei ehditty pelaamaan kuin 58 sekuntia, kunnes siirretyn rangaistuksen aikana maalin eteen yksin unohtunut Markus Kankaanperä ohjaa 4-4:ään Jussi Makkosen ja Tuukka Mäntylän syötöstä.

Ratkaisu venyi aina voittomaalikilpailuun asti

Kolmannessa erässä eikä jatkoajallakaan nähty enää onnistumisia, joten ylimääräisen pisteen kohtalo ratkaistiin voittomaalikilpailussa. Lopulta ratkaisu syntyi vasta kuudennen vetäjän kohdalla, kun Chris Connolly onnistui ohittamaan Engrenin.

Vetäjät:

Willsie (-)
Hansen (-)
Nummelin (-)
Barkov (-)
Koivu (-)
Connolly (+)

TPS jatkaa vierasotteluitaan seuraavaksi torstaina Kuopiossa KalPaa vastaan ja viikko huipentuu lauantaina vierasmatsiin Helsingissä HIFK:ta vastaan.