Seuraava kotiottelu
TPS - HIFK KE 29.3. 18:30

SM-liigaottelut 2012 - 2013

Lukko - TPS

5-2
LA 16.2.2013

Erikoistilanteet ratkaisivat

Lukko ratkaisi lauantai-illan myöhäisottelun toisessa erässä, kun se latoi taululle kolme ylivoimamaalia. TPS ei pystynyt enää päätöserässä vastaamaan Lukon repäisyyn, ja kolme pistettä jäi Raumalle lopulta maalein 5-2. TPS:n runsaslukuinen kannattajaryhmä antoi kuitenkin tukensa joukkueelle aina päätössummeriin asti ja vielä senkin jälkeen.

Ottelun avausmaali nähtiin TPS:n pelatessa kahden miehen ylivoimaa. Rasmus Ristolaisen painava viivalaukaus viuhui rännin kautta keskialueelle, ja Justin Azevedo karkasi vastahyökkäykseen. Terävä rannelaukaus napsahti tarkasti aivan TPS-maalin etuyläkulmasta sisään, ja Lukko siirtyi yllättäen johtoon.

TPS:n tasoitus nähtiin jo heti seuraavalla ylivoimalla, kun 700 ottelun rajapyykin rikkonut Ville Vahalahti tarjoili upean poikittaissyötön maalin eteen nousseelle Markus Palmrothille ja vasta kauden viidettä liigapeliään pelaava Palmroth napautti kiekon helposti Petri Vehasen selän taakse.

Toisessa erässä kotijoukkue Lukko menikin sitten menojaan, kun ensin Milan Jurcina niittasi kaksi ylivoimamaalia tulisilla lyöntilaukauksilla. Kun Aki Kangasmäki hyödynsi vielä Ville Hostikan pahan virheen, niin päätöserään lähdettiin Lukon 4-1-johdosta.

TPS aloitti viimeisen 20-minuuttinen vahvasti, ja peliä vyörytettiin Lukon alueelle vaihto vaihdon perään. Paras maalipaikka siunaantui Tapio Laaksolle, joka sai kiekon yllättäen lapaansa. Laukaus kilpistyi Vehasen varusteisiin, mutta jälkitilanteesta Laakso onnistui heittämään kiekon miinuskulmasta Vehasen kautta maaliin.

Myös 3-4-osuma oli enemmän kuin lähellä, kun Veli-Matti Vittasmäki pelasi loistavasti hyökkäyspäässä ottelun loppuhetkillä. Oman ratkaisun sijaan Vittasmäki yritti syöttää kiekon vielä maalin eteen, mutta Lukko-puolustus onnistui huitomaan kiekon selville vesille.

Lopullinen ratkaisu tapahtui kaksi minuuttia ennen päätössummeria, kun Tero Koskiranta joutui estämään jäähyn arvoisesti. Azevedo tinttasi kiekon tyhjään TPS-maaliin, joten pisteet jäivät Raumalle maalein 5-2.

Ottelun erikoisuus oli se, että pelin kaikki maalit tehtiin erikoistilanteista. Lukko onnistui ylivoimalla neljästi ja alivoimalla kerran. Myös TPS:n maalit tehtiin ylivoimalla.

Tappiosta huolimatta TPS:n kannattajaryhmä jaksoi kannustaa joukkuettaan hienosti loppuun asti. Vaikka pelissä jäätiin tällä kertaa toiseksi, niin kannustuksessa Rauma otettiin haltuun. Upeaa työtä koko Raumalle lähteneeltä porukalta!

TPS:n pelit jatkuvat ensi torstaina, kun Helsingin kissapedot saapuvat Turkuun. Siitä pelistä otetaan ne pisteetkin kotiin.