Seuraava kotiottelu
TPS - KalPa TI 19.12. 18:30 OSTA LIPUT

SM-liigaottelut 2012 - 2013

KalPa - TPS

4-3
TO 15.11.2012

Pisteputki jatkui tappiosta huolimatta

TPS kärsi toisen peräkkäisen rankkaritappion, kun KalPa vei kaksi pistettä Kuopiossa. TPS nousi hienosti johtoon 0-2-tappioasemasta, mutta kotijoukkue onnistui nousemaan tasoihin ja lopulta ohi.

TPS joutui antamaan hieman tasoitusta illan otteluun, sillä turkulaisten molemmat NHL-pakit (Alec Martinez ja Kris Russell) olivat poissa kokoonpanosta. Tämä avasi oven Travis Ehrhardtille, joka ei ole voinut pelata ulkomaalaiskiintiön takia.

NHL-miesten puuttuminen ei kuitenkaan vaikuttanut suuresti, vaan muut onnistuivat ottamaan roolia ykkösmiesten poissaollessa.

Itse ottelu alkoi TPS:n kannalta kuitenkin kehnosti, kun Antti Kerälä pääsi niittaamaan KalPan johtoon ylivoimalla vain vajaan neljän minuutin pelin jälkeen.

Avauserän puolivälissä TPS-kasvatti Artturi Lehkonen pääsi iskemään savolaiset jo kahden maalin karkumatkalle, ja ottelu näytti kääntyneen täysin kotijoukkueelle.

TPS kuitenkin näytti nykyisen tahtotilansa eikä antanut periksi. Ensin Corey Locke katkaisi pitkän maalittoman putkensa, ja sivalsi komealla laukauksella Tepsin maalin päähän.

Hetkeä myöhemmin turkulaisten ykköstrio oli pahanteossa, kun Mikko Koivu ja Brian Willsie tarjoilivat, ja Lauri Korpikoski toi TPSn tasoihin.

Ja ennen avauserän päättymistä TPS iski vielä kerran. Petteri Nummelinin vaarallinen rannelaukaus osoitti tehonsa ensimmäistä kertaa SM-liigassa sitten kauden 1994-1995. TPS oli noussut kahden maalin takaa johtoasemaan.

Toinen erä päättyi maalittomana, mutta kolmannessa erässä nähtiin yksi maali - TPS:n päähän. Vaasan Sportista KalPaan siirtynyt puolustaja Miika Koivisto iski pelin tasoihin kauden neljännellä osumallaan.

Kun jatkoaikaka ei tuonut lisämaaleja, oli vuorossa jälleen voittomaalikilpailu. TPS:ltä omassa yrityksessään onnistui vain Mikko Koivu, ja kun Derek Stepan ohitti Atte Engrenin kahdesti, lisäpiste jäi Kuopioon.

TPS on nyt saanut pisteitä viidestä viimeisestä ottelustaan, mutta kaksi viimeistä peliä ovat tarjonneet vain yhden pisteen ottelua kohden. Seuraava mahdollisuus suurempaan pistepottiin on lauantaina, kun TPS kohtaa Helsingissä HIFK:n.