SM-liigaottelut 2012 - 2013

Blues - TPS

5-2
SU 30.9.2012

Alku ja jäähyt maksoivat pisteet

TPS hävisi sunnuntaina Espoossa Bluesille 2-5. Torstain HPK-ottelun tapaan aikaisin päästetyt maalit jäivät ratkaisuksi.

TPS:n vieraspistetili ei auennut sunnuntaina Bluesin vieraana. Ottelu noudatti pitkälti samaa kaavaa kuin torstain visiitti Hämeenlinnaan. Blues teki heti ensimmäisessä erässä kolme maalia ja TPS pelasi puolet 20-minuuttisesta alivoimalla. Tämän jälkeen takamatka oli liian pitkä umpikurottavaksi.

Palloseura otti heti ottelun alkuun kaksi jäähyä ja Blues heilutti verkkoa ylivoimalla ajassa 6.52. Syöttö- ja pistepörssin ykkösnimi Teemu Ramstedt pelasi maalipörssin ykkösnimelle Teemu Rinkiselle vetopaikan ja tämä ohitti Antero Niittymäen. TPS joutui uudelleen alivoimalle alle viisi minuuttia myöhemmin. Tulos ja tekijä olivat samat, ja Rinkinen vei espoolaiset ylivoimalla 2-0-johtoon.

Kahden minuutin kuluttua kotijoukkue iski jälleen, kun Valtteri Virkkunen muutti lukemiksi jo 3-0. Tässä vaiheessa kahdeksan kertaa torjunut Niittymäki siirtyi vaihtopenkille ja Atte Engren otti torjuntavastuun.

Toisessa erässä TPS pelasi käytännössä kahden miehen vajaalla. Kris Russell joutui jättämään ottelun kesken jo ensimmäisessä erässä ja hetki ennen taukosummeria Tero Koskiranta komennettiin jäähyaitioon 2+10 minuutin ajaksi.

27 minuutin kohdalla TPS:kin pääsi ensimmäisen ja viimeisen kerran ylivoiman makuun. Blues-jäähyn alussa pelattiin kuitenkin ensin puoli minuuttia tasavajaalla, minkä aikana Juuso Ikonen syötti Miro Aaltosen helppoon maalipaikkaan ja tämä vei isännät 4-0-johtoon. TPS ei onnistunut hyödyntämään puolentoista minuutin ylivoimatilannettaan, mutta pääsi maalaamaan vielä toisen erän aikana. Oman jäähynsä jälkeen kentälle jäänyt Brian Willsie onnistui maalinteossa tässäkin ottelussa Corey Locken syötöstä laukoessaan kiekon Juuso Riksmanin taakse.

Kavennuksesta huolimatta TPS ei päässyt kunnolla haastamaan Blues-vahti Riksmania. TPS voitti kolmannen erän laukaustilaston selvästikin, mutta merkittäviä maalipaikkoja ei ollut. Tilannetta ei helpottanut Aaltosen toinen maali, joka syntyi vajaat kymmenen minuuttia ennen loppua. Michal Birner toi TPS:n takaisin kolmen maalin päähän ajassa 50.07, mutta tshekkilaiturin osuma jäi illan viimeiseksi.

5-2-lukemat kampesivat Bluesin kolmen kärkeen, kun taas TPS:n sijoitus pysyi ennallaan. Palloseura on yhä pisteen Lukkoa edellä ja kolmen pisteen sisällä Kärpistä, Pelicansista, Ilveksestä ja Jokereista. Sunnuntain jälkeen TPS aloittaa paljon rauhallisemman viikon, jonka ainoa ottelu on vasta lauantaina. Tuolloin HK Areenalla vierailee Ässät.