Seuraava kotiottelu
TPS - HIFK LA 1.4. 18:30

European Trophy 2012

Tappara - TPS

1-2
LA 1.9.2012
Tampereen jäähalli

Engren torjui TPS:lle voiton

Atte Engren torjui TPS-maalilla 51 kertaa matkalla 2-1-voittoon Tapparasta.

TPS haki Tampereelta revanssia perjantain kirvelevästä 0-1-tappiosta. Brian Willsien perjantain kotiottelussa menettänyt Palloseura oli Hakametsässä vahvasti puolustuskannalla, mutta venyi jatkoajalla lopulta voittoon asti Atte Engrenin huiman illan avustuksella. Ilman Willsietä, Ville Vahalahtea, Markus Palmrothia, Rasmus Kulmalaa ja Niklas Frimania pelannut TPS katkaisi samalla orastavan tappioputkensa.

Joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen tapaan Tappara oli ottelun alun hallitseva osapuoli ja pommitti Engreniä ahkerasti. Corey Locken ja Mikko Lehtosen avausvitosella ottamat rangaistukset lisäsivät perjantaina huilanneen Engrenin urakkaa. TPS kesti molemmat alivoimat ja pääsi itsekin kokeilemaan ylivoimapeliä 13 minuutin kohdalla.

TPS oli jo aiemmin saanut loistopaikan avausmaaliin Locken ja Anttilan 2-1-hyökkäyksen muodossa, mutta tuolloin Anttilan laukaus suuntautui maalin raamien ulkopuolelle. Ylivoimalla Anttila ei enää erehtynyt, vaan ampui kiekon maaliin Hannu Pikkaraisen nappisyötöstä. Pari minuuttia myöhemmin ottelun näkyvimpiin hahmoihin kuulunut laituri otti vielä jäähynkin, mutta Engren ja Palloseuran alivoimanelikko pitivät maalin puhtaana.

Ottelun toisessa erässä joukkueet intoutuivat jälleen jäähyilemään. Perjantain tapaan pilli kävi tiuhaan, tällä kertaa määrällisesti pienempi jäähyhärdelli tosin kompensoitui minuuttimäärässä. Ville Nieminen otti ensin kaksiminuuttisen Engrenin yliajosta ja sai neljän minuutin kuluttua vielä suihkukomennuksen Tero Koskirannan kanssa hanskaamisesta. Koskiranta selvisi tilanteesta kaksiminuuttisella. Myös Tapio Laakso ja Olli Palola osallistuivat talkoisiin ja mukaan tahtonut Travis Ehrhardt sai kymmenen minuutin käytösrangaistuksen hanskansa pudottamisesta.

Pitkät ylivoimat eivät tuottaneet lisämaaleja ja turkulaisjohto säilyi päätöserän asti. Kolmannen erän alkupuoliskolla TPS otti kaksi rangaistusta, joista Ramus Ristolaisen maalin tahallisesta siirtämisestä tullut jäähy kostautui. Tappara ehti pelata ylivoimaa tällä kertaa vain 20 sekuntia ennen kuin Jussi Makkonen huudatti yleisöä tasoitusmaalilla.

Seuraavat huippupaikat tarjoiltiin Tapparan Chris Connollylle ja TPS:n ylivoimaviisikoille, mutta molemmat maalivahdit pitivät pintansa. Varsinainen peliaika tulikin lopulta päätökseen 1-1-tasatilanteessa. Maalivahtikaksikosta Engren oli tässä vaiheessa pysäyttänyt jo 47 laukausta.

Jatkoajalla Tappara oli aktiivisempi joukkue. Kirvesrinnat loivat nipun uusia laukaisupaikkoja, joista yksikään ei silti riittänyt Engrenin päihittämiseen. Lisäpiste päätyikin matkaamaan Turkuun Palloseuran rankaistessa isäntiään vastahyökkäysmaalilla. Veli-Matti Vittasmäki ja Rasmus Ristolainen alustivat tilanteen, joka päättyi Corey Locken tuikkaamaan voittomaaliin.

TPS:lle Locken osuma tarkoitti paluuta voittokantaan kahden niukan tappion jälkeen, kahta pistettä ja kolmatta peräkkäistä yhden maalin marginaalilla ratkennutta ottelua. Seuraavan kerran turkulaiset ovat kaukalossa tiistaina, jolloin ohjelmassa on Brynäs-vierasottelu. Kamppailu on TPS:n viimeinen ennen SM-liigakauden alkua.