SM-liigaottelut 2011 - 2012

TPS - Kärpät

1-4
TO 1.3.2012
HK Areena

TPS hallitsi Kärpät vei pisteet

TPS:n taistelu pudotuspelipaikasta vaikeutui torstai-iltana sen hävittyä Kärpille kotonaan. Merkkausvirheet ratkaisivat ja oululaiset veivät pisteet lopulta 1-4 lukemin.

- Kova työmäärä ja stressi näkyi vaikeuksina maalinteossa, ei voi kuitenkaan joukkuetta yrittämisestä syyttää, manasi TPS:n päävalmentaja Pekka Virta ottelun jälkeen.

Kärpät tuli paremmalla jalalla ensimmäiseen erään ja sai luotua vaarallisia tilanteita Joni Ortion vartioimalle maalille.

Erän puolivälin lähestyessä Ivan Huml oli unohtunut vapaaksi ja hän vei vierasjoukkueen johtoon. TPS ei kuitenkaan lannistunut vaan sai koottua rivinsä nopeasti.

TPS:n tasoitus tuli ylivoimalla, kun Pekka Saarenheimo kulutti jäähypenkkiä. Tomas Plihal nousi maalinkulmalle ja Kimmo Koskenkorva veti kaikkien yllätykseksi kiekon omaan maaliin.

TPS:llä olisi ollut erässä paikat useampaakin maaliin, mutta ensimmäiselle erätauolle mentiin jännittävässä 1-1 tilanteessa.


Kärpät taas johtoon

Toinen erä oli vanhentunut reilut kolme minuuttia, kun vierasjoukkue palasi ottelussa johtoon. Koskenkorva syötti maalin takaa kulmalle unohtuneelle Joonas Kemppaiselle, joka ei epäonnistunut.

Kärppien maalin jälkeen TPS heräsi peliin ja pyöritti näyttävästi peliä, mutta ne maalit jäivät puuttumaan.

Tuomarit eivät tehneet TPS:n iltaa helpoksi tuomitessaan kaksi helpohkoa jäähyä. TPS kuitenkin taisteli upeasti alivoimalla Tapio Laakson johdolla ja tappoi jäähyt.

TPS pääsi vielä erän loppuun koittamaan tasoitus ylivoimalla, mutta päätöserään mentiin Kärppien niukassa 1-2 johdossa.


Kiriä ei tullut

Kolmanteen erään TPS tuli kovaa ja haki tasoitusta aktiivisesti.

TPS pääsi ylivoimalla Koskenkorvan rikottua Markus Palmrothia. Kärpät pääsi alivoimalla kahdesti läpi, mutta Ortio ja Plihal estivät TPS:n maalin takaiskuilta.

Kärpät ratkaisi ottelun lopullisesti Mario Scalzon jäähyn aikana. Joonas Donskoin rannelaukaus yllätti hyvin pelanneen Ortion.

Lopussa TPS yritti kavennusta vielä ilman maalivahtia ja Huml iski loppulukemat 1-4 tyhjään maaliin.

TPS kaatui illan ottelussa heikkoon viimeistelyyn.

-Tuohon työmäärään nähden pitää pystyä tekemään enemmän kuin yksi maali.

- Ei auta, isot pisteet meni aika tuttuun tyyliiin.

Pisteiden metsästys jatkuu lauantaina, kun TPS kohtaa Tapparan.