SM-liigaottelut 2011 - 2012

HIFK - TPS

3-4
LA 19.11.2011

Otteluraportti: HIFK - TPS 19.11.2011

TPS voittoon kovan taistelun jälkeen

Lauantai-iltana TPS kohtasi HIFK:n Helsingissä ja otti täydet pisteet hienolla esityksellä. TPS:n ykkösnyrkki Tomas Plihalin johdolla oli jälleen vedossa.

TPS aloitti vaisusti Helsingissä. Kotijoukkue HIFK oli ensimmäisen erän alussa selkeästi aktiivisempi ja meni ylivoimalla johtoon.

TPS pääsi kuitenkin erän vanhetessa paremmin peliin mukaan ja tsekkikentällinen oli huikeassa vireessä.

Kun runsaat 14 minuuttia oli pelattu, Jakub Cerny karvasi kiekon pois HIFK-puolustukselta ja viivalla Tomas Plihal syötti Michal Birnerin maalintekoon.

Sama kenttä rankaisi ylivoimalla Mikko Jokelan rangaistuksen aikana. Kahdessa viime pelissä huikeassa vireessä ollut Plihal ohjasi loistavasti turkulaiset johtoon.

Erän lopussa Tepsillä on vielä mahdollisuus lisätä johtoa, mutta erätauolle mennään 1-2 tilanteessa.

Maalirikas toinen erä

TPS aloitti toisen erän vahvasti. HIFK:n kiekon menetyksestä siniviivalla Jarkko Hattunen pääsi nokikkain Jan Lundellin kanssa ja Hattunen vei komealla harhautuksella TPS:n jo 1-3 johtoon.

Pari minuuttia TPS:n maalista, Mikael Granlund pääsi helposti kaventamaan, kun TPS-puolustus pakitti liikaa.

Ottelun puolessa välissä Mikko Jokela tasoitti ottelun hienon kuvion päätteeksi.

TPS pääsi jälleen johtoon, kun Ville Vahalahti rankaisi kahden miehen ylivoimalla.

Hetken kuluttua johtomaalista, Ville Peltosella oli paikka tasoittaa ottelu, mutta Marek Schwarzin huikea torjunta piti tilanteen muuttumattomana.

Schwarz torjui täydet pisteet

Kolmanteen erään HIFK tuli kovalla sykkeellä. Kiekko pyöri lähes koko erän TPS päädyssä, mutta Marek Schwarzin torjunnat ja loistava puolustuspelaaminen koko joukkueelta pitivät TPS-maalin puhtaana.

Schwarz torjui kolmannessa erässä 17 kertaa ja pelasi loistavan ottelun kaiken kaikkiaan.

SM-liiga jatkuu seuraavaksi tiistaina, kun TPS kohtaa KalPan Turussa.

Maalikooste:

Tilastot:

3.26 Janne Pesonen 1-0 YV (Toni Söderholm, Mikael Granlund)

14.32 Michal Birner 1-1 (Tomas Plihal, Jakub Cerny)

17.01 Tomas Plihal 1-2 YV (Mario Scalzo, Tomas Mojzis)

22.36 Jarkko Hattunen 1-3 (Marko Virtala, Tomas Mojzis)

24.49 Mikael Granlund 2-3 (Mikko Kurvinen, Markus Granlund)

31.44 Mikko Jokela 3-3 (Petteri Wirtanen, Miikka Tuomainen)

35.09 Ville Vahalahti 3-4 YV2 (Marko Anttila, Mario Scalzo)

Jäähyt:

HIFK 5x2min

TPS 5x2min

Torjunnat:

Jan Lundell 6+10+5=21

Marek Schwarz 8+11+17=36