Seuraava kotiottelu
TPS - Ässät TO 4.12. 18:30 OSTA LIPUT

SM-liigaottelut 2010 - 2011

TPS - SaiPa

2-3
PE 18.2.2011
HK Areena

Otteluraportti: TPS - SaiPa 18.2.2011

SaiPa vei kaksi pistettä Turusta

 

TPS ei onnistunut ottamaan kaivattua pakkovoittoa Lappeenrannan SaiPasta. TPS pääsi avauserässä kahden maalin johtoon, mutta SaiPa kiri rinnalle. Lopullisen 2-3 niitin iski jatkoajan ensimmäisellä minuutilla Dale McTavish.

Ottelun ennakkoasetelmat olivat selkeät. Molemmille joukkueille peli oli erittäin tärkeä, eikä pisteiden menetykseen ollut varaa. Molemmilla oli myös peli alla edelliseltä illalta, joten etulyöntiasemaa ei sen suhteen kummallakaan ollut. Loukkaantumistilannekin joukkueilla oli kutakuinkin samankaltainen. Epäonnea on ollut, ja avainmiehiä on kummaltakin puuttunut pitkin kautta ja osa on jo joutunut kautensa lopettamaankin.

Torstain peli ja loukkaantumiset eivät avauserässä kuitenkaan otteista paistaneet, sillä vauhti oli vähintäänkin kohtuullista. Varsinkin kotijoukkue oli ensimmäisen alivoiman tapettuaan vireessä. Avausmaali oli ansaittu, vaikka se syntyikin hienoisen onnen siivittämänä. Marko Virtala nousi kulmasta maalille ja poikittaissyöttö ohjautui SaiPa-pakin jalasta maaliin.

Toinen osuma syntyi karmean harhasyötön seurauksena. Brian Salcido yritti avata nopeasti, mutta Tuomas Suominen katkaisi syötön hyökkäyssinisellä. Parin nopean potkun jälkeen lähtenyt terävä kuti painui tarkasti verkon perille.

TPS innostui maalista entisestään ja innokkuus kostautui erän lopulla. TPS ylipelasi tilanteen hyökkäyspäässä ja SaiPa pääsi kuin varkain 2-1 – ylivoimahyökkäykseen. Jesse Saarinen teki oman ratkaisunsa ja laukoi lappeenrantalaiset maalin päähän.

- Ei oikein ensimmäinen erä lähtenyt käyntiin kuin oli ajateltu, liike jäi koppiin. Ylihyökkäämisellä annettiin paikat Tepsille, analysoi SaiPan valmennustiimiin kuuluva Ari Santanen pelin jälkeen.

Masentava toinen erä

Hyvä avauserä antoi toiveita kotiyleisölle, mutta toinen erä romutti koko ajatusmaailman. Erä oli TPS:ltä umpisurkea, ja varsinkin ylivoimapelaaminen oli luokatonta.

- Toisen erän ylivoima hävettää niin, ettei siitä halua edes keskustella. Ylivoimapelaaminen on isoin kysymys valmennukselle tällä hetkellä, Jukka Koivu murehti.

SaiPa onnistui erän aikana tasoittamaan pelin aktiivisen karvauspelin tuloksena. Jens Skålberg taklattiin maalin takana irti kiekosta ja maalin edestä irtokiekon löi korkealta sisään Antti Aarnio.

Toisella erätauolla heikkoa erää oli varmasti turkulaisten pukukopissa käsitelty. TPS tuli vahvasti päätöserään ja jo ensimmäisellä minuutilla Michal Birner kilautti kiekon tolppaan. Avausminuuttien aikana paikkoja maalintekoon oli useitakin.

Erän edetessä tahti hiipui ja loppua kohden meno muuttui todella haastavaksi. Janne Hauhtonen otti ryntäyksestä viiden minuutin jäähyn ja Jean-Luc Grand-Pierre lisäsi ahdinkoa lyömällä kiekon katsomoon.

TPS taisteli loppusekunnit kahden miehen alivoimalla ja onnistui täpärästi viemään pelin jatkoajalle.

Jatkoajalla SaiPa ratkaisi nopeasti, kun ikinuori Dale McTavish iski laatan läheltä tyhjiin. Pelikello pysähtyi aikaan 60.26.

Pelicans pisteen jäljessä

Yksi sarjapiste on kahden maalin johtoaseman jälkeen pettymys. Toisaalta pistekin lohduttaa, sillä vierailla oli paikat viedä kaikki kolme pistettä mukaansa. Joka tapauksessa piste nosti turkulaiset pisteen päähän pahimmasta uhkaajasta Pelicansista. Jokainen piste on arvokas eikä niitä saada helpolla.

Ensi viikolla TPS pelaa tämän viikon tapaan kolme ottelua. Tiistaina Oulussa vastassa on Kärpät ja torstaina TPS isännöi Kuopion KalPaa. Lauantaina edessä on matka Jyväskylään sarjajohtaja JYP:in kotiluolaan.

Lehdistötilaisuus

TPS - SaiPa 2-3 ja (2-1, 0-1, 0-0, 0-1)

4.40 Marko Virtala (Jarkko Hattunen) 1-0

15.40 Tuomas Suominen 2-0

17.51 Jesse Saarinen (Tero Koskiranta, Anssi Löfman) 2-1

30.28 Antti Aarnio (Jesse Mankinen, Juha Kiilholma) 2-2

60.26 Dale McTavish (Anssi Löfman, Joni Tuominen) 2-3 yv

Torjunnat:

Atte Engren 13+12+11+0=36

Jere Myllyniemi 6+9+8+0=23

Rangaistukset:

TPS 5 x 2 min + 25 min = 35 min

SaiPa 5 x 2 min = 10 min

Yleisömäärä: 4878

Ottelutilastot / SM-liiga