Seuraava kotiottelu
TPS - HIFK LA 25.3. 17:00

SM-liigaottelut 2010 - 2011

TPS - Pelicans

2-3
LA 15.1.2011
HK Areena

Otteluraportti: TPS - Pelicans 15.1.2011

TPS:n tuska kasvoi

TPS ei kyennyt ottamaan pakkovoittoa sarjataulukossa edellä olevasta Pelicansista. TPS johti ottelua kahteen otteeseen, mutta vieraat tulivat molemmilla kerroilla tasoihin. Voittolaukauskisassa Pelicansin 3-2 – voiton sinetöi Tommi Paakkolanvaara.

Ottelun alkuasetelmat olivat selkeät, eikä kummallekaan joukkueelle ottelusta kelvannut kuin voitto. TPS oli otteluun lähdettäessä viisi pistettä Pelicansia jäljessä, eikä tappioon siis millään olisi ollut varaa.

TPS sai alussa lievän yliotteen tehtyään pelin avausmaalin. Ylivoimalla kiekkoa liikuteltiin, mutta vastuunkantajaa ei tahtonut löytyä. Antti Erkinjuntti otti roolia ja veivasi omalla ratkaisullaan kiekon rystyltä sisään.

Kotijoukkue pystyi hienokseltaan hallitsemaan ja kontrolloimaan peliä, mutta erän loppuhetkillä vieraat pääsivät tasoittamaan. Nopeilla syötöillä vetopaikka pedattiin Jakub Sindelille, joka aikailematta latasi limpun verkkoon.

Toinen erä oli väkinäisen oloista puurtamista. TPS pystyi luomaan kohtuullisen määrän paikkoja, mutta aikailu ja hienostelu veivät paikoista parhaimman terän. 19 kertaa erässä torjunut Pelicans-vahti Niko Hovinen oli erässä tärkeässä roolissa, vaikkei ihmetekoihin asti joutunutkaan venymään.

Kotijoukkueen kantti petti

Päätöserässä TPS jatkoi puurtamista ja viimein myös kiekko pomppi kotijoukkueelle. Maalin edustalle pelattu kiekko pomppi pelaajien jaloista sisään kotiyleisön riemuksi. Maalintekijäksi merkittiin puolustaja Veli-Matti Vittasmäki, jolle osuma oli uran ensimmäinen.

Pelicans pystyttiin pitämään poissa maalintekoalueelta, ja kotijoukkueella oli muutama mahdollisuus lisäosumiinkin. Viimeisen viiden minuutin aikana kiekko alkoi kuitenkin polttaa lavassa ja ajatus ja liike katosivat lähes tyystin. Kuten usein ennenkin, varovaisuus kostautui karmealla tavalla. Lahtelaiset pääsivät tasoittamaan hienon syöttökuvion päätteeksi Jesse Rohtlan ollessa viimeistelijä.

- Henkinen kantti ei kestänyt. Ei osattu käsitellä johtoasemaa. Liike loppui ja roiskittiin kiekkoja, tuskaili Riku-Petteri Lehtonen pelin jälkeen.

Jatkoajalla pelattiin yllättävänkin varovaisesti, ja ratkaisu venyi aina voittolaukauskisaan asti. Siinä ensimmäisenä lahtelaisena laukoneen Tommi Paakkolanvaaran maali riitti voittoon kaikkien kolmen turkulaislaukojan epäonnistuessa.

- Tämä oli meille ensimmäinen jatkoaika- tai rankkarivoitto kauden aikana, iloitsi Pelicans-käskyttäjä Pasi Räsänen.

Pudotuspeliviiva karannut kauas

Pasi Räsänen oli ottelun jälkeen iloinen mies.

- Meillä oli 20 soturia liikkeellä. Lähdettiin korjaamaan ilmettä joka on ollut viime peleissä. Olen ylpeä joukkueen suorittamisesta ja sitoutumisesta, Räsänen kehui.

Riku-Petteri Lehtosen tunnelmat olivat luonnollisesti aivan toisenlaiset.

- Itkut ei enää auta. Pisteitä on ruvettava ottamaan vaikka väkisin, Lehtonen jyrähti.

Tappio tiesi TPS:lle entistä tiukempaa jumittumista jumbosijalle. Kun Pelicansin lisäksi myös SaiPa otti omasta ottelustaan kaksi pistettä, ei TPS:n tehtävä tule olemaan helppo. Ero SaiPaa:n on kolme pistettä ja Pelicansiin jo kuusi pistettä. Kymmenen joukkoon ero alkaa olla jo niin iso, ettei sen umpeen kurominen tämän viikon kaltaisilla esityksillä ole realistista.

Ensi viikolla TPS lähtee pienimuotoiselle kiertueelle. Tiistaina edessä on KalPa-ottelu Kuopiossa ja jo seuraavana päivänä keskiviikkona peli Lappeenrannassa SaiPa:a vastaan.

Ottelun videot:

 

TPS - Pelicans 2-3 vl (1-1, 0-0, 1-1)

Maalit:

09.53 1-0 Erkinjuntti (Nordlund, Plihal) YV

18.42 1-1 Sindel (Loppi)

44.20 2-1 Vittasmäki (Suominen, Virtala)

57.51 2-2 Rohtla (Tavi, Hurri)

65.00 2-3 Paakkolanvaara VL

Torjunnat:

Atte Engren 8+10+12+2=32

Niko Hovinen 11+19+9+2=41

Rangaistukset:

TPS 2 x 2 min = 4 min

Pelicans 4 x 2 min = 8 min

Yleisömäärä: 3991