Seuraava kotiottelu
TPS - Bolzano PE 22.8. 18:30 OSTA LIPUT ENNAKKO

SM-liigaottelut 2010 - 2011

TPS - Kärpät

4-1
LA 6.11.2010
Turkuhalli

Otteluraportti: TPS - Kärpät 6.11.2010

TPS-Kärpät 4-1 (0-0, 1-0, 3-1)

Taisteleva TPS nuiji Kärpät

Loistovireeseen äitynyt Joni Ortio oli jälleen TPS:n parhaimmistoa, kun turkulaiset ottivat toisen peräkkäisen voittonsa. Tällä kertaa Kärpät taipui maalein 4-1.

Ensimmäinen erä oli melko vauhdikas, ja tilanteita syntyi molempiin päihin. Molempien joukkueiden maalivahdit hoitivat hommansa mallikkaasti. Etenkin TPS-maalia vartioinut Joni Ortio esitti jälleen erinomaisia otteita.

TPS:n paras paikka siunaantui Marko Virtalalle, joka karkasi puolittaiseen läpiajoon. Rannelaukaus ei kuitenkaan yllättänyt nuorta Tomi Karhusta.

Kärpät tarjoili turkulaisille avausmaalia kahden jäähyn verran. TPS:n ylivoima oli kuitenkin heikkoa. Molemmilla kerroilla ensimmäinen minuutti vietettiin lähinnä TPS:n päädyssä.

Toisella puolikkaalla kiekko pyöri mallikkaasti Kärppä-päädyssä, mutta vedot pysähtyivät joko puolustukseen tai päätyverkkoihin.

Ylivoimista huolimatta Kärpät hallitsi hienoisesti avauserää. TPS:n päävalmentaja Riku-Petteri Lehtonen myönsi, ettei ensimmäinen erä ollut parasta tepsiä.

- Me järjestettiin Kärpille avauserässä paikkoja. Kiekko ei liikkunut tarpeeksi nopeasti. Saatiin kuitenkin peli paranemaan toiseen erään ja saatiin erävoitto. Ensimmäinen maali on yllättävän tärkeä, Lehtonen kertoi.

TPS aloittikin maalinteon ottelun puolessa välissä, kun Jussi Tapio ja Marko Kivenmäki karkasivat ylivoimahyökkäykseen. Tapio heitti kiekon Kivenmäelle, joka tarjoili takaisin. Tapio harhautti ja nosti kiekon ohi Karhusen. Maali oli hyökkääjän TPS-uran ensimmäinen.

TPS:n maalilla Joni Ortio jatkoi loisto-otteitaan. Kärppä-hyökkäys pysähtyi kerta toisensa jälkeen varmasti pelanneeseen Ortioon, ja puolustus hoiti loput. Päätöserään lähdettiin TPS:n yhden maalin johdossa.

Tapio jatkaa siitä mihin jäi

Toisessa erässä hunajan makuun päässyt Tapio jatkoi maiskuttelua myös kolmannessa erässä. Tapio kaivoi kiekon aloituksesta ja kiskaisi sen voimalla ohi Tomi Karhusen.

- Taisi Tapiolta lähteä yksi apina selästä, kun sai maalin tehtyä. Kävi se sitten toisenkin heittämässä, Lehtonen naurahti.

Kärpät kavensi pelin vain muutaman minuutin päästä. Koko ottelun hyvin pelannut Ortio haparoi kerran, ja Kristian Kuusela pääsi tökkäämään kiekon tyhjään maaliin. Seuraavassa vaihdossa 500:tta SM-liiga-otteluaan pelannut Marko Kivenmäki pääsi avopaikkaan, mutta ei saanut nostettua kiekkoa Kärppä-maaliin.

Seuraavasta tilanteesta TPS onnistui. Ottelun komein laukaus pamahti Antti Erkinjuntin lavasta. Juntti pääsi tälläämään kiekon vastapallosta aivan maalin yläkulmaan, ja TPS oli jälleen kahden maalin karkumatkalla.

TPS:n neljäs maali syntyi tshekkikiekottelun tuloksena. Tomas Plihal ja Michal Birner syöttelivät toisilleen, ja Plihal viimeisteli ottelun jo 4-1:een. Kärpät eivät luovuttaneet, mutta viimeinen terä oululaisten pelistä puuttui.

Lyhytsyöttöpeli toimii

Riku-Petteri Lehtonen oli kaiken kaikkiaan tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

- Saatiin lyhytsyöttöpeli toiminaan hyvin. Tuli komeita maalejakin, Lehtonen ihasteli.

- Täytyy kiittää joukkuetta. Puolustettiin nöyrästi ja kurinalaisesti, TPS-koutsi kehui joukkuettaan.

TPS ei pöllyttänyt maaliverkkoja sen enempää, ja ottelu päättyi turkulaisten 4-1-voittoon. TPS-maalilla Joni Ortiolle kirjattiin jopa 40 torjuntaa. TPS:n ”maalivahtiongelma” näyttäisi olevan historiaa. Ykkösmaalivahdin paikkaa ei Ortiolle kuitenkaan luvattu.

 

- Ei meillä ole ykkösvahteja tai kolmosvahteja. Meillä on maalivahteja, joista kuumin pelaa, Lehtonen kommentoi.


Seuraavaksi vuorossa on maajoukkuetauko, johon TPS pääsee sikäli hyvästä tilanteesta, että alla on kaksi komeaa voittoa. Lomailuun ei tauolla ole juurikaan aikaa.

- Viisikkopelaamista harjoitellaan. Nyt on sen verran terveitä miehiä, että päästää sitä tekemään, Lehtonen totesi.

Sitä ennen TPS kuitenkin pakkaa kamansa ja lähtee fanien kanssa risteilylle. Vasta sen jälkeen alkaa kova työnteko.

Ottelun videot:

 

Tilastot:

33.22 1-0 Tapio (Kivenmäki)

40.48 2-0 Tapio (Hauhtonen)

42.50 2-1 Kuusela (St. Pierre, Tenkrat)

44.55 3-1 Erkinjuntti (Nordlund, Suominen)

49.49 4-1 Plihal (Birner)

TPS 5x2min

KÄR 3x2min

TPS Ortio 14+10+16=40

KÄR Karhunen 8+6+13=27

 

Yleisöä 6071

Teksti:

Henri Saloranta