Seuraava kotiottelu
TPS - HIFK KE 29.3. 18:30

SM-liigaottelut 2009 - 2010

TPS - KalPa

3-4
LA 16.1.2010
Turkuhalli

Otteluraportti: TPS - KalPa 16.1.2010

TPS – KalPa 3 – 4

KalPa voitti seitsemässä minuutissa

Kolmannen erän kova kiri ei auttanut TPS:ää, kun KalPa vei kolme pistettä mukanaan. TPS:lle tappio oli jo viides perättäinen.

TPS lähti katkaisemaan tappiokierrettään savolaisten kustannuksella, kun KalPa saapui vieraaksi Turkuhalliin. Ottelun alku antoi kuitenkin viitteitä siitä, ettei TPS oikeasti voittoa halunnut. Niin paljon TPS oli KalPaa jäljessä ensimmäiset kymmenen minuuttia.

Ottelu alkoi murheellisesti, kun Michal Birner passitettiin jäähylle tilanteesta, joka kyllä täytti rikkeen tuntomerkit, mutta jonkalaisia jää viheltämättä ottelun aikana kymmeniä. Kiekottoman pelaajan estämisestä aiheutunut kaksiminuuttinen koitui osittain TPS:n kohtaloksi, sillä ex-tepsiläinen Kalle Sahlstedt aloitti KalPan alkurynnistyksen jäähyn aikana. Epäonneakin oli TPS:llä mukana, sillä kiekko pomppi maaliin useamman pelaajan kautta.

Puoli minuuttia ehti kulua avausmaalista, kun taas soi. Tällä kertaa David Leggiota nöyryytti Teemu Hartikainen. Leggio sai tarpeeksensa ja lähti turhautuneena pukukopin suojaan. Kauaa ei Leggio kaukalon ulkopuolella pysynyt, sillä Kalle Kermanin 0-3-osuman jälkeen Atte Engren kutsuttiin pois, ja sisuuntunut Leggio palasi maalinsuulle.

Epävarmuus paistoi Leggion otteista, ja mies oli useaan otteeseen pahasti myöhässä KalPan poikittaissyöttöjen edessä. TPS kuitenkin välttyi takaiskuilta.


 

Kymppi ihmetytti

Turkulaisten toiveet heräsivät toisen erän alussa, kun juuri KalPasta Turkuun siirtynyt Aatu Hämäläinen kavensi puolittaisesta läpiajosta tilanteeksi 1-3.

Erän alkupuolella nähtiin erikoinen tilanne, kun Antti Halonen määrättiin jäähylle. Toinen päätuomareista olisi antanut jäähyn myös KalPalle, mutta toinen päätti, että vain Halonen saa rangaistuksen. Protestoidessaan toisen tuomarin ratkaisua, Halonen ansaitsi käytösrangaistuksen kaupan päälle. TPS:n päävalmentaja Kai Suikkanen ihmetteli ratkaisua.

- Lieneekö tuomareilla heikko itsetunto, kun toinen sanoo, että molemmat jäähylle, ja toinen sanoo, että vain toinen. Sitten kun siitä protestoidaan, niin annetaan vielä kymppi päälle, Suikkanen pohti.

KalPa käytti hyväkseen myös tämän ylivoiman, ja viivakudistaan tunnettu Adam Andersson laukoi tällä kertaa ranteella kiekon maaliin. Maalin jälkeen TPS:n pasmat menivät täysin sekaisin, ja KalPa sai pelata 5-3-ylivoimaa parin minuutin ajan, mutta TPS-maalilla David Leggio torjui välillä tuurilla ja välillä taidolla.


 

Aika loppui kesken

Aivan kuin toisessa erässä myös kolmannen erän alku oli turkulaisten. Kahden minuutin pelaamisen jälkeen kiekko oli Ari Ahosen selän takana. Tällä kertaa asialla oli pienestä hässäkän jälkeen kiekon maaliin laukonut Ville Vahalahti.

TPS:n kolmas maali syntyi ylivoimalla ja ilman maalivahtia. Ville Vahalahti antoi loistosyötön poikittain Ilari Filppulalle, jonka tarkka sijoitus ohitti Ahosen kolmannen kerran. Turkulaiset olivat päässeet jo maalin päähän. Jääkiekossa aika tahtoo kuitenkin loppua kesken ja niin kävi tälläkin kertaa. Kun viimeinen laukaus meni ohi maalin ja summeri pärähti soimaan, pisteet lähtivät Kuopioon.

- Kyllähän se hieman murheellinen lähtökohta on, että seitsemän minuutin jälkeen peli on 3-0. Hyvä kiri otettiin lopussa, mutta ei ihan riittänyt, TPS-käskijä Suikkanen pohti ottelun jälkeen.

Seuraava ottelu TPS:llä on vasta viikon päästä, kun kotiluolassa vastaan asettuu Tampereen Tappara.

- Hyvä, että saadaan vähäksi aikaa poikki, niin päästään treenaamaan. Ensi viikolla sit uudella mielellä uuteen seikkailuun, Suikkanen sanaili ottelun jälkeen.


Tilastot:

02.25 0 – 1 Sahlstedt (Andersson, Kiiskinen) YV

03.01 0 – 2 Hartikainen (Varakas)

07.11 0 – 3 Kerman (Miettinen, Kapanen)

20.59 1 – 3 Hämäläinen (Birner)

28.07 1 – 4 Andersson (Kapanen, Sahlstedt) YV

52.02 2 – 4 Vahalahti (Erkinjuntti, Filppula)

57.58 3 – 4 Filppula (Vahalahti, Vittasmäki) YV IM

 

Torjunnat:

David Leggio 6+12+2=20

Atte Engren 1+0+0=1

Ari Ahonen 5+5+6=16

 

Jäähyt:

TPS 6x2min + 10min

KalPa 4x2min

 

Yleisöä 4567

 

 

Kierroksen muut ottelut:

 

Blues - Lukko 2 - 4 (0-0, 2-2, 0-2)

Ilves - HPK 2 - 5 (1-0, 1-3, 0-2)

Pelicans - HIFK 3 - 4 (1-1, 1-2, 1-0, 0-0) VL

SaiPa - Tappara 1 - 3 (0-2, 0-1, 1-0)

Ässät - JYP 2 - 1 (0-0, 1-0, 0-1, 0-0) VL

Teksti ja kuvat:

 

Henri Saloranta