SM-liigaottelut 2009 - 2010

TPS - Jokerit

3-2
LA 30.1.2010
Turkuhalli

Otteluraportti: TPS - Jokerit 30.1.2010

TPS – Jokerit 3 - 2

3 pistettä

TPS on tällä kaudella ollut liian kova pala Jokereille, eikä lauantai-ilta tuonut muutosta. TPS vei trillerin ja kolme pistettä maalein 3-2.


Turkuhallin lehtereille oli lauantaina kokoontunut 7528 kannustamaan sekä TPS:ää että Jokereita. Runsaslukuinen ryhmä Jokeri-faneja piti huolen siitä, ettei hallissa ollut hiljaista, ja turkulaisetkin pitivät puolensa illan huutomyrskyssä. Itse ottelu oli sekavan näköistä kiekkoilua upeilla tilanteilla höystettynä.

TPS:n lähtökohdat otteluun eivät olleen parhaat mahdolliset, sillä kultakypärää kantava Ville Vahalahti sekä kahdeksan ottelun pisteputkessa liitelevä Antti Erkinjuntti olivat poissa kokoonpanosta kuumeilun vuoksi.

Tuomarilinja ihmetytti

TPS alku olikin vaikean näköistä. Kiekko lenteli minne sattui ja helpotkin syötöt menivät väärille miehille. Heti ottelun alussa Jokereilla oli loistava paikka avata maalitili, kun TPS-puolustus hölmöili urakalla.

Peliä sekoittivat myös kummalliset jäähyt sekä jäähynarvoiset tilanteet, jolloin vihellystä ei kuulunut. Ensimmäisenä jäähysirkuksen hyödynsi TPS.

Mikko Kaltevan ja Antti-Jussi Niemen istuessa kakkosta TPS:ään viikko sitten palannut Lee Sweatt täräytti kiekon maaliin Ilari Filppulan syötöstä. Hurjat tuuletukset kertoivat miehen todella nauttivan tilanteesta. Iloa ei kuitenkaan kestänyt edes erän loppuun.

Avausmaalin tehneellä Sweattilla oli vuoro istua jäähyaitiossa, kun Jokerit tasoitti pelin. Jukka Hentusen viivalämärin David Leggio vielä torjui, mutta sen jälkeen hyvin pelannut Leggio oli vailla mahdollisuutta. Fredrik Bremberg nosti kiekon tyylikkäästi maaliin paluukiekosta, kun erää oli jäljellä vain minuutti.

Molemmat valmentajat ihmettelivät ottelun tuomarilinjaa ja kommentoivat sitä kovin sanoin.

- Jäähyt oli tänään jotain lottoarvontaa. Ei vaan menny numerot ihan kohdilleen, TPS:n päävalmentaja Kai Suikkanen sanaili.

- Kyselisin ensiksi Kaltevan jäähystä ja etenkin Niemen jäähystä. Se oli täysi vitsi, puhisi puolestaan Turkuun palannut Jokeri-käskijä Hannu Jortikka.

Erikoistilannepelaaminen

Seuraava maali tehtiin niin ikään jäähyn aikana, kun Antti-Jussi Niemi istui jälleen jäähyaitiossa. Avausmaalin tapaan Michal Birner ja Ilari Filppula saivat syöttöpisteen Sami Venäläisen viedessä turkulaiset jälleen johtoon. Erä oli vanhentunut vain minuutin.


Maalin jälkeen TPS sai peräkkäin kolme jäähyä, mutta Jokerit ei onnistunut yllättämään TPS-maalilla loistanutta David Leggiota. Kaikkeen ei kuitenkaan Leggio pysty, ja kun TPS pelasi 5-3-ylivoimaa, pahin mahdollinen tapahtui.


Kultakypärä Jukka Hentunen spurttasi laidasta läpi ja ampui kiekon aivan maalin yläkulmaan vain viisi sekuntia ennen erän loppua. Suikkanen ei joukkuettaan maalista kiitellyt.

- Oli kyllä niin nöyryyttävä maali. Ei tollaista saisi tapahtua tässä sarjassa tai missään muussakaan sarjassa, Suikkanen manasi.

Arvokkaat pisteet

Voittomaali nähtiin ajassa 47.06, kun Aki Uusikartanon namupassi tavoitti Aatu Hämäläisen maalin edestä. Hämäläinen katsoi, odotti ja ohitti Juuso Riksmanin Jokeri-puolustajien ihmetellessä vieressä.

Ottelun lopulla Jokerit yritti vielä ilman maalivahtia, mutta Hämäläisen osuma oli illan viimeinen. Kai Suikkanen oli pisteisiin tyytyväinen.

- Hiton arvokkaat pisteet, TPS-käskijä kiteytti ottelun tärkeyden.

Jokeri-leirissä oltiin sen sijaan hyvin pettyneitä.

- Tuhottiin oma pelaaminen täysin. Kaksi uutta sentteriä joukkueessa, niin meni peli vähän kneppailuks ja näppäilyks, ihmetteli Jortikka, joka ei ollut järin tyytyväinen joukkueen uusiin hankintoihin.

- Tällä kertaa voin kuitenkin ottaa tappion omaan piikkiin.

 

Ottelun videot:

 

 

Tilastot:

 

13.59 1 - 0 Sweatt (Filppula, Birner) YV2

18.58 1 - 1 Bremberg (Hentunen, Koivisto) YV

21.19 2 - 1 Venäläinen (Filppula, Birner) YV

39.55 2 - 2 Hentunen (Nylander, Mälkiä) AV2

47.06 3 - 2 Hämäläinen (Uusikartano, Suominen)

Torjunnat:

 

Leggio 12+11+9=32

Riksman 6+7+4=17

Jäähyt:

TPS 6x2min

Jokerit 8x2min

Yleisöä 7528

 

 

 

Teksti:

 


Henri Saloranta