Seuraava kotiottelu
TPS - HIFK KE 29.3. 18:30

SM-liigaottelut 2009 - 2010

TPS - HIFK

3-2
LA 20.3.2010
Turkuhalli

Otteluraportti: TPS - HIFK 20.3.2010

TPS – HIFK 3 – 2 (0-1, 3-0, 0-1)

TPS suoraan pudotuspeleihin

Heikon avauserän jälkeen piristynyt TPS nujersi HIFK:n kotihallissaan. TPS:n onnistujat olivat tehot 2+1 tehnyt Ilari Filppula sekä maagisia torjuntoja esittänyt David Leggio.

Ottelun alku oli HIFK:n hallintaa, ja avausmaali nähtiin heti ensimmäisen TPS-jäähyn aikana. Mikael Granlund ja Juha-Pekka Haataja petasivat avopaikan Kim Hirschovitsille, joka ei erehtynyt. Yhdentoista minuutin jälkeen HIFK siirtyi 0-1-johtoon.

Erä oli kokonaisuudessaan täysin HIFK:n, vaikka TPS saikin aikaan muutaman todella hyvän tilanteen. TPS pääsi erän lopulla kokeilemaan ylivoimaa, ja kiekko oli todella lähellä HIFK:n maalia, mutta Mika Noronen ja HIFK:n tuuri pitivät tilanteen 0-1:ssä.


TPS:n erä

TPS:n ylivoima jatkui toiseen erään, ja tällä kertaa onnistui. Ilari Filppula syötti viivaan, josta Lee Sweatt laukoi kiekon vastustamattomasti ohi Mika Norosen.

HIFK:lla oli huippupaikka karata taas johtoon läpiajosta, mutta David Leggion huipputorjunta piti TPS:n mukana pelissä. Ja kun toiselle ei kelpaa, niin toinen iskee. Kiekko pyöri HIFK:n alueella, ja päätyi lopulta Ilari Filppulalle, joka sivalsi kiekon ohi hölmistyneen Norosen.

Filppula aiheutti yleisölle ja joukkuekavereilleen myös harmaita hiuksia heittämällä kiekon vain hieman ohi oman maalin siirretyn rangaistuksen aikana.


TPS sai sen jälkeen pelata kahden miehen ylivoimaa ja omituisen kiekonsiirtelyn jälkeen Ilari Filppula iski toisen maalinsa ja siirsi turkulaiset kahden maalin johtoon aivan toisen erän lopulla.

TPS:n päävalmentaja Kai Suikkanen vakuutteli, ettei erätauolla käytetty mitään poppakonsteja, vaikka toiseen erään luisteli aivan erinäköinen joukkue.

- Ei siinä tapahtunu mitään sen kummempaa. Alettiin pelaamaan jääkiekkoa. Vähän oltiin hermostuneita alussa, ja IFK pärjäsi meille liikkeessä. Vaikea pelata jääkiekkoa, jos oot kokoajan metrin tai kaksi jäljessä, Suikkanen kommentoi.

- Sitten kun saatiin liikettä, nii saatiin oma peli kuntoon.

 



Kuudes kenttäpelaaja

TPS tuli kolmanteenkin erään hyvällä jalalla, ja HIFK oli helisemässä. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty Ilari Filppulan avopaikasta huolimatta. Sitten TPS teki kohtalokkaan virheen, ja vaihdon aikana annettu harhasyöttö kostautui.

Martti Järventie liukui kohti Leggiota, ja laukoi kiekon maaliin. Ottelu oli alkanut uudestaan. HIFK vyörytti tilanteita TPS-maalille, mutta paras paikka tuli kuitenkin turkulaisille. Max Kolulla oli tyhjä maali edessä, mutta hurja golflyönti ei osunut kunnolla, ja kiekko meni ohi.

Ottelun viimeiset minuutit HIFK yritti hurjalla sykkeellä, mutta TPS selvitti painostuksen kunnialla, eikä pahempia tilanteita nähty. Kahdeksantuhatpäinen yleisö kannusti kotiyleisöä vimmatusti, ja ilmassa oli selkeästi pudotuspelien tuntua.

Viimeisen minuutin ajan yleisö seisoi ja kannusti raivokkaasti, ja tämä oli HIFK:lle liikaa. Täysi pistepotti jäi Turkuun, ja näin ollen TPS varmisti kuudennen sijan ja suoran pudotuspelipaikan.

- JES! Kuudes sija, tuuletteli TPS:n päävalmentaja Kai Suikkanen ottelun jälkeen.

Alkukaudesta TPS:n otteluissa nähtiin hurjia maalimääriä molempiin päihin, mutta viimeiset ottelut ovat olleet todella vähämaalisia, mikä on hyvä asia pudotuspelejä ajatellen.

- Jos kaks menee omiin nii puolustus ja maalivahtipeli on sillon onnistunu. Niillä kahdella päästetyllä tappelet aina voitosta, Suikkanen totesi.

Kauden ennakko-odotuksiin nähden kuudes sija on huikea suoritus, vaikka sijoitus kuuden joukossa olikin joukkueen oma tavoite. TPS kohtaa puolivälierissä ”paikallisvastustajansa” Rauman Lukon, joka taipui viimeisessä ottelussaan Kärpille.


Ottelun videot:

 

 

 

Tilastot:

11.00 0 – 1 Hirschovits(Haataja, Granlund) YV

20.30 1 – 1 Sweatt (Filppula, Plihal) YV

24.55 2 – 1 Filppula (Vahalahti)

38.21 3 – 1 Filppula (Sweatt,V ahalahti) YV2

45.50 3 – 2 Järventie

 

Torjunnat:

Leggio 9+7+6=22

Noronen 9+6+6=21

 

Jäähyt:

 

TPS 3x2min

HIFK 4x2min

 

Yleisöä 8082

 

Kierroksen muut ottelut:

HPK – Pelicans 4 – 5

Jokerit – KalPa 3 – 2

Kärpät – Lukko 4 – 2

SaiPa – Ilves 1 – 5

Tappara – JYP 4 – 3 JA

Ässät – Blues 2 – 4

 

Teksti:

Henri Saloranta