Seuraava kotiottelu
TPS - HIFK KE 29.3. 18:30

SM-liigaottelut 2009 - 2010

Tappara - TPS

2-3
LA 6.3.2010
Hakametsä

Otteluraportti: Tappara - TPS 6.3.2010

Tappara – TPS 2 – 3 (0-0, 1-2, 1-1)

TPS yllätti Tapparan

Ilman Tomas Plihalia pelannut TPS kaatoi Tampereella Tapparan. Voitto oli TPS:lle ensimmäinen olympiatauon jälkeen.

Lähtökohdat illan kamppailuun olivat selkeät. Tappara oli voittanut kaksi edellistä kamppailuaan, kun TPS taas saanut nokkiin kahdessa viimeisessä pelissään. Joukkueet olivat tasapisteissä aivan playoff-viivan alapuolella, joten panosta otteluun riitti.

Ensimmäinen erä ei vielä maaleja tuonut, mutta toiseen erään niitä nähtiin kolme. TPS:n viime aikoina kehnosti toiminut ylivoima onnistui, ja Antti Halonen siirsi turkulaiset johtoon.

Pitkään ei TPS saanut juhlia, sillä alle minuutti avausmaalista, kun peli oli tasan. Maalintekijänä Nestori Lähde. TPS:n ylivoima puhui kuitenkin vielä toisen kerran erän aikana, kun Lee Sweatt toimitti kiekon ohi Harri Säterin Markus Nordlundin syötöstä.

Tappara vyöryi kolmanteen erään hurjalla voimalla, mutta loistavasti pelannut Atte Engren pysäytti jokaisen Tappara-hyökkäyksen. Torjuntoja Engrenille merkittiin viimeiseen erään 15, kun toisessa erässä niitä oli vain kaksi.

Tuomas Suominen sai iskeä kiekon tyhjään maaliin, kun ottelua oli pelaamatta reilut kaksi minuuttia. Niclas Lucenius kaunisteli tilanteeksi vielä 2-3 ilman maalivahtia, mutta voitto ja täydet kolme pistettä matkasivat Turkuun.

Seuraavia kolmea pistettä TPS:lle tarjoaa JYP, joka saapuu Turkuhalliin tiistaina.

Ottelun videot:

 

Tilastot:

21.45 0 – 1 Halonen (Filppula, Skålberg) YV

22.43 1 – 1 Lähde (Peltola)

33.57 1 – 2 Sweatt (Norlund, Uusikartano) YV

57.50 1 – 3 Suominen (Birner) TM

59.46 2 – 3 Lucenius (Kangasniemi) IM

 

Torjunnat:

Engren 11+2+15=28

Säteri 12+12+11=35

 

Jäähyt:

TPS 5x2min + 10min

Tappara 6x2min

 

Teksti:

Henri Saloranta