SM-liigaottelut 2008 - 2009

Lukko - TPS

7-3
TO 25.9.2008

Otteluraportti: Lukko - TPS 25.9.2008

Lukko ei antanut TPS:lle mahdollisuuksia

TPS joutui jälleen poistumaan vieraskaukalosta ilman sarjapisteitä. Kotijoukkue Lukko oli ottelussa selkeästi parempi maalein 7-3. TPS teki kauden ensimmäiset vierasmaalinsa, mutta se ei tilanteessa paljon lohtua tuo.

Lukko aloitti ottelun aggressiivisesti karvaamalla vastustajalta vauhdin ja syöttöpaikat pois. TPS sai juonesta kiinni hieman myöhemmin tehden ottelun avausmaalin. Antti Erkinjuntin terävä veto painui verkkoon Lukon tultua juuri täysilukuiseksi. Hyvää maskia maalin eteen rakensi Antti Reivonen.

TPS:n ilo oli lyhytaikaista, sillä loppuerässä kaikille selvisi ottelun suunta. Lukko tuli tasoihin ylivoimalla Pasi Saarelan tulisella vedolla suoraan syötöstä.

Lukko siirtyi ensimmäisen kerran johtoon ajassa 14.42, kun Nico Aaltosen hätäroikku maskin takaa yllätti kaikki maalivahti Alexander Salakia myöten.

Hetkeä myöhemmin asialla oli Chris Collins, joka pääsi puolittaiseen läpiajoon Greg Jacinan oivasta pystysyötöstä. Terävä veto suuntautui aivan maalin yläkulmaan. Tilanteen jälkeen TPS:n maalille vaihdettiin Juha Kuokkanen.

Lukko ratkaisi toisen erän alussa

Mikäli joku vielä elätteli toiveita TPS:n taistelusta, karisivat luulot nopeasti toisen erän alussa. TPS:n kenttäpelaajat eivät antaneet Kuokkaselle mitään apua ja kotijoukkue pääsi parhaasta maalintekosektorista iskemään kaksi osumaa. Viimeistelijöinä olivat Jacina ja Matti Kuusisto.

TPS sai toisen osumansa onnekkaasti. Petri Vehanen torjui Antti Reivosen vedon eteensä, mistä se pomppi oman pelaajan kautta verkkoon. Lukko kuittasi jälleen takaa-ajonpoikasen ylivoimalla. Turkulaisten huonon purkuyrityksen ansiosta maalin pääsi iskemään liigan pistepörssin kärkinimi Juha-Pekka Haataja.

Päätöserä oli luonnollisesti pelkkää pelailua. Suuria tunteita ei esiin enää saatu. Molemmat kuitenkin kaunistelivat maalitilastoa yhden osuman verran. Antti Halonen tehtaili illan komeimman häkin hyökkäyksen kärkenä. Lirutus Haatajan jalkojen välistä avasi paikan, jonka Halonen päätti kylmänviileästi ylänurkkaan.

Loppunumerot 7-3 viimeisteli illan tähti Greg Jacina minuutti ennen päätössummeria. Huimat tehot 2+3 kerännyt Jacina malttoi odottaa ennen kuin siirsi kiekon Kuokkasen patjojen alta sisään.

TPS-pelaajille henkilökohtaisia virheitä

Kupletin juoni oli selvä. Lukko oli kaukalossa töissä, kun taas TPS tuntui viettävän löysiä treenejä. Kaivattu asenne ei löytynyt vieläkään. Ensi viikolla joukkue saa mukaansa pohjoisamerikkalaiset Kyle Klubertanzin ja Jamie Johnsonin. Heidän mukaantulonsa toivotaan tuovan selkeän muutoksen koko joukkueeseen. Poissuljettu ei ole sekään vaihtoehto, että joku nimimies hakee asennetta penkin päästä. Sota ei kuitenkaan yhtä tai kahta miestä kaipaa. Koko joukkueen on ryhdistäydyttävä melkoisesti.

TPS onnistui tekemään kauden ensimmäiset vierasmaalinsa. Se on kuitenkin laiha lohtu, kun omissa kolisi seitsemän kertaa. Siitä huolimatta turkulaisten molemmat maalivahdit selviävät pelistä puhtain paperein.

Kotijoukkueen luotsi Rauli Urama kiitteli omiensa pelirohkeutta. Pelaajat uskalsivat hänen mukaansa haastaa ja tehdä kiekollisena töitä varsinkin hyökkäyspäässä.

Hannu Virtaa harmittivat Lukolle annetut lahjamaalit sekä karmeat henkilökohtaiset virheet varsinkin toisessa erässä. Lukko teki suurimman osan maaleista turkulaisten kiekonmenetysten seurauksena.

Lauantaina TPS kohtaa Porissa Ässät. Peli alkaa poikkeuksellisesti vasta kello 19.00.

Lukko - TPS 7-3 (3-1)(3-1)(1-1)

5.41 Antti Erkinjuntti (Max Kolu) 0-1

7.42 Pasi Saarela (Mika Viinanen, Mark Ardelan) 1-1 yv

14.42 Nico Aaltonen (Greg Jacina, Chris Collins) 2-1

16.08 Chris Collins (Greg Jacina, Patrik Nevalainen) 3-1

21.03 Greg Jacina (Patrik Nevalainen) 4-1

22.34 Matti Kuusisto (Greg Jacina,Ardelan) 5-1

24.27 Antti Reivonen (Markus Nordlund) 5-2

26.45 Juha-Pekka Haataja (Tommi Kovanen) 6-2 yv

51.51 Antti Halonen (Aki Uusikartano, Ville Vahalahti) 6-3

58.59 Greg Jacina 7-3

Torjunnat:

Petri Vehanen 6+9+8=23

Alexander Salak 7 (vaihto 16.08)

Juha Kuokkanen 3+9+8=20

Rangaistukset:

Lukko 3 x 2 min = 6 min

TPS 7 x 2min = 14 min

Päätuomarit: Hannu Henriksson – Jussi Leppänen

IS-tähdet:

*** Greg Jacina

** Mark Ardelan

* Chris Collins

Yleisömäärä: 3019

Ottelutilastot / SM-liiga