SM-liigaottelut 2008 - 2009

HIFK - TPS

1-3
TI 11.11.2008

Otteluraportti: HIFK - TPS 11.11.2008

TPS taisteli pisteet Helsingistä

TPS onnistui tiistaina nappaamaan avausvoiton uuden valmennuksen alaisuudessa. HIFK kaatui Helsingissä maalein 3-1. TPS:n voiton takeena oli koko joukkueen hyvä ja tasapainoinen esitys, josta on vaikea nostaa yksilöitä esiin.

Avauserässä vääntö oli todella tasaista. TPS teki peliä ja töitä enemmän, mutta HIFK iski terävästi luoden vaarallisimmat paikat. Kotijoukkue hyödynsi ensimmäisen ylivoimansa viidennellä peliminuutilla. Päätylaudoituksesta maalin eteen ponnahtaneen kiekon kävi sisään iskemässä Arttu Luttinen.

Toisessa erässä TPS tuli ensin rinnalle ja myöhemmin ohi puolustajien toimesta. Tasoituksen tekijä oli Markus Nordlund, joka ylivoimalla ohjasi maalin edustalta Marko Kiprusoffin heiton sisään. 1-2 johtomaalin laukoi Aki Berg, jonka pommi painui vastustamattomasti ohi maalivahti Juha Pitkämäen. Syötön Bergille tarjoili Tuomas Suominen. Enempää osumia toisessa erässä ei nähty.

Ottelun loppunumerot syntyivät päätöserän alussa. Mikko Eloranta taisteli ominaiseen tyyliinsä kiekon omalle joukkueelle. Viimeistelyn suoritti Tuomas Suominen, jolle osuma oli kauden ensimmäinen.

Lopussa ei voitosta kovinkaan näkyvää taistelua käyty. HIFK oli sekaisin, eikä kyennyt pitämään pakettia kasassa vaadittavalla tavalla. Kotijoukkueen laukaukset hoiteli varmasti turkulaisvahti Alexander Salak.

Koko joukkueen voitto

TPS oli tauon aikana saanut muutoksen otteisiinsa. Yhden ottelun perusteella ei voi vielä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä, mutta otteiden jatkuessa samanlaisina alkaa tulostakin tulla. Vapaamatkustajia ei kaukalossa ollut, ja jokainen pelaaja oli sisäistänyt oman roolinsa.

HIFK elää vaikeita aikoja. Peli on ajoittain todella sekavaa, eivätkä pelaajat ole sisäistäneet uutta pelisysteemiä. Kun pisteitä ei tule toivottuun tahtiin, aletaan mailaakin puristaa tarpeettoman lujaa. Petopaitojen tilanne muistuttaakin monella tavalla illan vastustajan TPS:n tilannetta. TPS:n suunta on viime pelien perusteella ylöspäin, kun taas HIFK voi vielä valua jumboksikin asti. Sarjataulukossa joukkueilla on nyt kolme pistettä eroa HIFK:n eduksi.

Vieläkään TPS:n hyökkäyksen tehokkuus ei ollut huipussaan. Kaksi maalia merkittiin jälleen puolustajille. Nyt hyökkäys oli kuitenkin aktiivinen hakien laukaisupaikkoja. Kuteja ei enää säästelty ja hyökkäykset päättyivät sovitusti laukaukseen. Myös ylivoima oli hyvän näköistä, vaikka ainoastaan kerran verkkoja heiluteltiinkin. Luovuutta löytyi ja syötöt eivät olleet ennalta arvattavissa. Vastaavilla otteilla pistepotti tulee karttumaan alkukautta tiheämmin.

TPS:n Kai Suikkanen oli pääosin tyytyväinen esitykseen. Avauserässä joukkue ei kyennyt omaan peliin, mutta jatkossa hän oli ilmeeseen tyytyväinen.

HIFK:n Kari Jalosen mukaan joukkueella on itsetutkiskelun paikka. TPS halusi hänen mukaansa enemmän voittoa, ja sitä kautta se myös voiton ansaitsi.

Sarja jatkuu turkulaisten osalta lauantaina Hämeenlinnassa, jossa joukkuetta isännöi kovakuntoinen HPK. Ensi viikolla edessä on kolme kotiottelua. Pelipäivät ovat tiistai, torstai ja lauantai.

HIFK - TPS 1-3 (1-0)(0-2)(0-1)

4.34 Arttu Luttinen (Markus Kankaanperä, Shawn Bates) 1-0 yv

24.36 Markus Nordlund (Marko Kiprusoff, Antti Erkinjuntti) 1-1 yv

31.29 Aki Berg (Tuomas Suominen) 1-2

42.33 Tuomas Suominen (Mikko Eloranta) 1-3

Torjunnat:

Juha Pitkämäki 8+9+6=23

Alexander Salak 7+15+10=32

Rangaistukset:

HIFK 5 x 2 min = 10 min

TPS 5 x 2 min = 10 min

Päätuomarit: Seppo Lindroos – Reijo Ringbom

IS Tähdet:

*** Tuomas Suominen

** Aki Berg

* Alexander Salak

Yleisömäärä: 5642

Ottelutilastot / SM-liiga