Nordic Trophy 2008

TPS - Färjestad

2-5
PE 5.9.2008
Stångebro

Otteluraportti: TPS - Färjestad 5.9.2008

 

TPS aloitti ottelun todella vauhdilla, ja kahden minuutin pelin jälkeen sillä oli ollut jo kaksi erinomaista maalipaikkaa. Vahva alku palkittiin lopulta ajassa 2.38. Mikael Johansson ehti istua jäähyllä vain 8 sekuntia ennen kuin Marko Kiprusoff avasi ottelun maalihanat.

Färjestad tuli tasoihin yhdeksännellä minuutilla. Maalin viimeisteli Sacha Treille.

Erän loppupuolella Färjestad sai entistä enemmän otetta ja pääsi lievästi dominoimaan ottelua. Färjestad siirtyi johtoon pari minuuttia ennen taukoa Jesper Mattssonin ylivoimamaalilla.

Toinen erä alkoi avauserän tapaan turkulaiskomennossa. Ilari Filppula onnistui tasoittamaan pelin kun erää oli pelattu 37 sekuntia.

Tasaisessa erässä myös vastustaja onnistui kerran maalinteossa. Ottelun puolivälin taittumisen jälkeen maalintekijänä oli Martin Sevc.

Päätöseräkin alkoi vauhdikkaasti, mutta valitettavasti tällä kertaa Färjestadin komennossa. Ajassa 41.13 ruotsalaisten neljännen osuman iski Jörgen Jönsson. Lopullisen niitin ylivoimalla iski hieman ennen erän puoltaväliä Eero Somervuori.

Lauantaina TPS pelaa sijoista 7-8 Kärppiä vastaan. Ottelu Cloetta Centerissä alkaa kello 13.00.


TPS – FÄRJESTAD 2 – 5 (1-2)(1-1)(0-2)

2.38 Marko Kiprusoff (Niko Kluuskeri – Ville Vahalahti)1-0 yv

8.24 Sacha Treille (Marcus Johansson)1-1

17.52 Jesper Mattsson (Mikael Johansson – Anders Bastiansen) 1-2 yv

20.37 Ilari Filppula (Mikko eloranta – Max Kolu) 2-2

31.26 Martin Sevc (Jesper Mattsson - Mikael Johansson) 2-3 yv

41.13 Jörgen Jönsson (Eero Somervuori - Peter Nordström) 2-4

48.39 Eero Somervuori (Thomas Rhodin) 2-5 yv

Torjunnat:

Alexander Salak 10 + 16 + 7 = 33

Jonas Gustavsson 11 + 9 + 6 = 26

Rangaistukset:

TPS 5 x 2 min = 10 min

Färjestad 6 x 2 min = 12 min

www.nordictrophy.com