TPS-yhteisöt
to 10.3. klo. 18.30
TPS-Blues
HK Areena
3-2
VL

Otteluraportti: TPS - Blues 10.3.2011

TPS-Blues 3-2 (0-1, 1-0, 1-1, 0-0) VL

TPS säilytti sarjapaikan

Torstai-iltana turkulaisyleisö sai kokea jännittävämmän trillerin kuin kertaakaan viime keväänä. TPS:n sarjapaikka varmistui vasta voittomaalikilpailussa, jossa sankariksi nousivat Atte Engren ja Mario Valery-Trabucco.

 

Engren oli rangaistuslaukauskisan avainhahmo. Kuva: Marko Ollonqvist


TPS oli ennen ottelua sarjassa toiseksi viimeisenä vain pisteen edellä Pelicansia. Joukkueen maaliero oli sen verran heikko, että tasapisteissä Pelicans olisi mennyt ohi.

Näin ollen TPS:n piti saalistaa ottelusta vähintään yhtä monta pistettä kuin kilpakumppani Pelicanskin.

Blues karkaa kahdesti

Pistejahti alkoi erittäin ikävästi, kun vierasjoukkue siirtyi johtoon jo minuutin pelin jälkeen. Petri Lammassaari veivasi maalin takana, ja nosti kiekon rystyllä Atte Engrenin selän taakse.

Vierailija Blues oli koko ottelun niskan päällä, ja TPS oli vaikeuksissa. Turkulaisten päävalmentaja Jukka Koivukin ihmetteli joukkueensa vaisuutta.

- Blues hallitsi ottelua ja voitti lähes kaikki kaksinkamppailut. Meillä tärisi keppi kädessä koko ottelun ajan, Koivu totesi.

Runsaslukuinen turkulaisyleisö sai huokaista hetkeksi helpotuksesta, kun Hunajata pärähti soimaan toisessa erässä. Vahvasti ottelussa pelannut Mikko Laine laukoi napakasti ranteella, ja maalille rynnännyt Garrett Raboin sutaisi kiekon Iiro Tarkin torjunnasta maaliin.

Kahden erän jälkeen tilanne oli kutkuttavan jännä: 1-1.

Karsintapeikko muistutti itsestään taas kolmannen erän alussa, kun huikeaa kevättä pelanneelle Atte Engrenille sattui erittäin harvinainen kömmähdys.

Atte Engren venyi kömmähdyksestään huolimatta jälleen huikeisiin torjuntoihin. Kuva: Marko Ollonqvist


Jere Sallinen
kiskaisi viivan tuntumasta ranteella, ja kiekko viuhui helpohkosti Engrenin kainalosta verkkoon. Tämän jälkeen Nashville Predatorsin maalivahti pistikin luukut kiinni.

Suominen tasoittaa

Turkulaisyleisö sai kokea kauhun hetkiä, kun tulostaulu ilmoitti Pelicansin siirtyneen johtoon. Pian Lukko sai kuitenkin etäaplodit Turusta, kun peli oli Raumalla tasan.

Tasatilanteeseen päästiin myös Turussa. TPS:ssä koko uransa pelannut Tuomas Suominen punnersi vahvasti maalille, ja nosti kiekon rystyllä ohi Tarkin yli 7000 turkulaisen mylviessä taustalla. Kolmatta erää oli pelaamatta vain puolitoista minuuttia.

TPS juhlii 2-2-tasoitusosumaa Bluesin vaihtoaition edessä. Kuva: Marko Ollonqvist


Täysin puhtaita papereita ei Suominenkaan Koivulta saanut.

- Suominen pelasi alle tasonsa koko matsin. Hän sai yhden hyvän vaihdon ansiosta bonusaikaa ja käytti sen hyvin tekemällä hienon tahtomaalin.

Videotarkistus varmistaa sarjapaikan

Jatkoaika ei tuottanut kummallekaan joukkueelle maalia, joten ratkaisu haettiin voittomaalikilpailusta.

TPS-maalia vartioinut Atte Engren torjui kaiken, kun vastapuolella Bluesin maalille vaihdettu Mikko Tolvanen joutui antautumaan kerran. Mario Valery-Trabucco harhautti Tolvasen ja lirautti kiekon etukulmasta sisään.

Valery-Trabuccon osuma vei TPS:n kesälomalle. Kuva: Marko Ollonqvist
Osuma tarkistettiin vielä videolta, mutta kyseinen maali pelasti silti TPS:n karsinnoilta.

Viimeinen vihellys vapautti TPS:n vaihtoaition, ja joukkue rynni kentälle kuin vuosi sitten.

- Olen ollut muutaman mestaruusjuhlissa, mutta tämä voitto oli tunnelmaltaan aivan huikea, Jukka Koivu hämmästeli.

Onneakin mukana

Tammikuun lopulla TPS:n peräsimeen astunut Koivu oli ottelun jälkeen silmin nähden helpottunut.


- Meillä on ollut todella raskasta. Osa pelaajista ei ole voinut ottaa aloituksia tai harjoitella välipäivinä, eikä tilanne olisi muuttunut ensi viikonkaan aikana. En tiedä, miten oltaisiin vielä viikko pärjätty, Koivu myönsi.

TPS:n pelastumisessa oli Koivun mielestä paljon onneakin mukana, vaikka välillä peli tuntui jo sujuvan hyvin.

- Me saatiin maajoukkuetauolla hyvin paketti kasaan, mutta sitten HIFK-pelissä meni 7 äijää eri tavoin. Osa kuumeeseen ja esim. Max Kolu Hannes Hyvösen taklaukseen. Onhan meillä ollut hirveästi tuuria, että ollaan nyt tässä, Koivu totesi.

TPS:n osalta kausi päättyi aikaiseen kesälomaan, mutta kohta alkaa jo valmistautuminen ensi kauteen, joka voi tuoda mukanaan mitä tahansa. Mihin TPS silloin yltääkään, jää arvoitukseksi. 

 

Valmennusjohdon juhlaa. Jukka Koivun valmentajaura päättyi voitokkaasti. Kuva: Marko Ollonqvist
 

 


Ottelun videot:

Tilastot:

01.10 0-1 Lammassaari (Lajunen, Karalahti)

28.46 1-1 Raboin (Laine)

40.33 1-2 Sallinen (Kähkönen)

58.36 2-2 Suominen

VL 3-2 Mario Valery-Trabucco

Torjunnat:

Atte Engren 8+9+6+2=25

Iiro Tarkki 5+8+3+2=18

Jäähyt:

TPS 2x2min

Blues 3x2min

Yleisöä 7564

Teksti:

Henri Saloranta