JYP-TPS
Otteluraportti: JYP - TPS 26.2.2011
JYP-TPS 1-0 (0-0, 0-0, 0-0, 1-0)
TPS taisteli pisteen JYPiltä
Maaliton 60 minuuttia takasi TPS:lle jälleen yhden pisteen lisää taistelussa aikaisesta kesälomasta. Ottelu ratkesi vasta jatkoajalla, kun JYP rankaisi TPS:n epäonnesta.
TPS:n ei pitänyt saada ainuttakaan pistettä Hippokselta. Niin ylivoimainen on JYP tällä kaudella kotihallissaan ollut. Pelillisesti JYP hallitsi tätäkin ottelua, mutta niin vain TPS venyi jälleen loistosuoritukseen.
Jyväskylän reissu alkoi murheellisesti jo ennen peliä, kun Michal Birnerin nilkka napsahti jo alkulämmittelyssä. Kokoonpanossa hyökkääjinä olivat niin Garrett Raboin kuin Markus Palmrothkin.
TPS-maalivahti Atte Engren pelasi jälleen loisto-ottelun.
Arkistokuva: Teemu Saarinen
Itse ottelu oli JYPin hallintaa. Vaikka TPS:lläkin oli omat paikkansa, oli JYP niskan päällä lähes koko ottelun ajan. Kentän parhaana palkittu Atte Engren oli kuitenkin jälleen kerran huippuiskussa päästämättä ainuttakaan kiekkoa selkänsä taakse.
Etenkin JYPin ylivoima oli heikkoa, sillä se pääsi pelaamaan miesylivoimalla peräti 14 minuuttia tuloksetta. Myöskään TPS:n 8 minuutin ylivoimatilanteet eivät tuottaneet tulosta.
Illan ainut osuma nähtiin jatkoajalla, kun TPS:n Marko Virtalalle sattui paha haaveri. Virtala toi kiekon komeasti JYP-alueelle mutta kaatui siniviivalla, mistä JYP pääsi ylivoimahyökkäykseen.
Matti Koistinen ei malttanut jakaa kiekkoa vaan täräytti sen komealla rannelaukauksella takakulmaan ohi Atte Engrenin. Maali oli Koistiselle SM-liigauran ensimmäinen.
3 voittoa varmistaa kesäloman
Vaikka TPS:llä oli mahdollisuus kahteenkin pisteeseen, voi joukkue olla erittäin tyytyväinen illan ainokaiseen. Piste Jyväskylästä on loistosaavutus miltä joukkueelta tahansa.
Pisteen arvoa kasvattaa lisäksi se, että sarjajumbo Pelicans hävisi oman koitoksensa SaiPaa vastaan, joten TPS:n ero häntäpäähän kasvoi jo kuuteen pisteeseen.
Tämä tarkoittaa sitä, että Pelicansin on pakko voittaa vähintään kaksi ottelua enemmän kuin turkulaisten, ja kun pelejä on jäljellä enää viisi, on tilanne lahtelaisten kannalta vähintäänkin vaikea.
TPS:llä on mahdollisuus kasvattaa ero jo turvallisen tuntuiseen yhdeksään pisteeseen tiistaina. Silloin TPS saa kotihallissaan vastaansa paikallisvastustaja Ässät. Pelicans puolestaan isännöi suorasta pudotuspelipaikasta taistelevaa Bluesia.
Maalikooste:
Tilastot:
62.30 1-0 Koistinen
Torjunnat:
Atte Engren 10+13+17+2=42
Joni Myllykoski 7+4+9+0=20
Jäähyt:
TPS 8x2min
JYP 5x2min
Teksti:
Henri Saloranta



















