Etusivu > Ottelut > 2009-2010 > Otteluraportti: TPS - HPK 5.3.2010
Haku:
Ottelut

Otteluraportti: TPS - HPK 5.3.2010

TPS – HPK 1 - 2

 

HPK karkasi Palloseuralta

 

TPS:n kolmannen erän taistelu ei tälläkään kertaa tuottanut toivottua tulosta, kun HPK vei pisteet Turusta kahden erikoistilannemaalin turvin.

 

Ottelun ensimmäinen erä ei ihmeitä tarjonnut, ja maalipaikat olivat vähissä – myös ylivoimalla. HPK:n pelatessa alivoimalla TPS ei saanut tilanteita aikaiseksi, mutta HPK sai yhden. Kerho pääsi ylivoimahyökkäykseen, ja kiekko löytyi David Leggion selän takaa.

 

TPS:n onnistumista saatiin odotella aivan erän loppuun, mutta odotus kannatti. Lee Sweatt pelasi kiekon Ilari Filppulalle, joka syötti takaisin. Sweattin komea laukaus osui ja upposi ohi Teemu Lassilan.

 

Toinen erä ehti vanhentua vain hetken, kun HPK pääsi kokeilemaan omaa ylivoimaansa. Ensimmäisen minuutin TPS puolusti hyvin, mutta jäähyn lopulla kiekko oli jälleen TPS-maalissa. Maaliin kiekon toimitti Ville Hämäläinen aivan maalin edestä.

 

Erän viime minuuteilla TPS:llä oli muutama paikka tasoittaa, mutta muuten peli oli sekavaa molemmin puolin. Joukkueet poistuivat pukusuojiin tilanteessa 1-2.

 



Michal Birner ei yllättänyt Teemu Lassilaa tästäkään asennosta. Kuva: Ville Klami

 

 

Erän parhaita tilanteita oli pienikokoisen Marko Virtalan komea laitataklaus, joka pehmitti Janne Kolehmaisen jään tasalle.

 

 

Pelailua ja nahistelua

 

Viimeinen erä oli melkoista pelailua, eikä kumpikaan joukkue pystynyt pitämään vauhtia yllä. Michal Birnerille tarjottiin mahdollisuutta tasoittaa peli, kun kiekko pomppi suoraan lapaan maalin edessä. Veto upposi kuitenkin suoraan Teemu Lassilan räpylään.

 

Epäonnistumiset kuumensivat tunteita, ja mylläkät värittivät muuten väritöntä erää.

 

Lee Sweatt selostaa, kun Reijo Ringblom ei näe. Kuva: Ville Klami

 

 

TPS ei tilanteista huolimatta pystynyt enää maalia tekemään, ja pisteet karkasivat Hämeenlinnaan. Ottelu sai kuitenkin ruman päätöksen, kun Jari Sailio keihästi itselleen pelirangaistuksen päätössummerin jälkeen.

 

Myös ottelun jälkeen nähtiin pientä nahistelua, kun HPK-käskyttäjä Jukka Rautakorpi jatkoi Hannu Jortikan aloittamaa sukellussotaa.

 

- Harmittaa se, että jos tommoseksi hyppimiseksi menee jääkiekko, mitä tänään kolmannessa erässä nähtiin. Se on valitettavaa. Reijo (Ringblom) oli tuomarina silloin Hämeenlinnassa, kun Jore hänet ripitti, niin oli tainnut tulla paineita mukaan pienelle miehelle, Rautakorpi tulitti.

 

Tuomaritoiminta "hymyilytti" Jukka Rautakorpea. Kuva: Ville Klami

 

Kolmannen erän lopussa nähtiin tilanne, jossa Tuukka Mäkelä varasti ensin Michal Birneriltä mailan ja hyökkäsi sen jälkeen Tomas Plihalin kimppuun. Tilanteesta vihellettiin jäähy molemmille, mikä sai TPS-valmennuksen syystäkin tuohtuneeksi.

 

- Mitä tulee tuomaripeliin, niin noi kaatumisjutut on aivan naurettavia. Jäähyjä olis pitäny valkopaitasille viheltää huomattavasti enemmän tänään, TPS:n valmentaja Riku-Petteri Lehtonen viittasi Mäkelän tempaukseen.

 

Mäkelä kaatoi Birnerin ja haastoi Plihalin. Kuva: Ville Klami

 

- Ei me kuitenkaan tuomareihin kaaduttu vaan lähinnä omaan tehottomuuteen. Pitää saada joukkue kasaan taas ja ruveta pelaamaan yhteen henkeen, entinen TPS-pakki Lehtonen totesi.

 

TPS:n pistejahti jatkuu heti lauantaina, kun Tappara isännöi turkulaisia Tampereella.

 

Ottelun videot:

 

 

 

 

Tilastot:

 

10.51 0 – 1 Laamanen (Häppölä) AV

 

18.51 1 – 1 Sweatt (Filppula)

 

23.55 1 – 2 Hämäläinen (Tuulola, Syväsalmi) YV

 

Jäähyt:

 

TPS 3x2min

 

HPK 6x2min + 5min + 20min

 

Torjunnat:

 

Leggio 12+7+7=26

 

Engren 0+1+0=1

 

Lassila 4+7+8=19

 

Yleisöä 5030

 

 

Kierroksen muut ottelut:

 

Blues – Kärpät 3 – 1 (0-1, 0-0, 3-0)

 

Ilves – HIFK 1 – 4 (0-0, 1-1, 0-3)

 

Lukko – Ässät 5 – 4 (0-0, 0-3, 4-1, 0-0) VL

 

 

Teksti:

 

Henri Saloranta